Jennin nimettömät jää tauolle!

Akuuttien työkiireiden takia Jennin nimettömät kirjoitustauolle pariksi kuukaudeksi. Palaan asiaan taas kesäkuun alussa!

Unfinished businesses eli miksi käsityöt jäävät kesken

Viime viikko alkoi käsitöiden saralla vähän ahdistavissa tunnelmissa; halusin saada jotain oikeasti valmiiksi ja käyttöön. Tuntui kuin olisin tehnyt joka viikko hirveästi kaikkea, mutta mitään en oikeasti ollut saanut käyttöön ja valmiiksi. Olen viime aikoina todella inspiroituneesti suunnitellut kaikkea kivaa, mitä haluaisin tehdä ja saada käyttöön, paitoja housuja, mekkoja, reppuja (nyt alkaa kuulostaa Dressmann-mainokselta...), mutta mitään en ole saanut valmiiksi ja siitä tuli aika kärsimätön olo. Ajattelin, että nyt aloitan jonkun jutun ja teen sen ihan kokonaan valmiiksi. Pengottuani vähän aikaa kangasarkkuani huomasin, että minullahan on itse asiassa aika moni työ viimeistelemättä, jotka saisin käyttöön nopeasti, jos vain viimeistelisin ne. Mutta viimeisteleminen tuntui jotenkin epämukavalta ja ahdistavalta. Aloin siis pohtia miksi.

Suunnitteleminen hyvällä flow’lla on aina kivaa ja helppoa ja lopputuloksen ajatteleminen päässä tuntuu hykerryttävältä. Harvoin itsellä tulee ajateltua itse prosessia, sitä mitä kaikkea pitäisi tehdä, että pääsee lopputulokseen, miten kauan työvaiheet arviolta kestävät, miten aikataulutan tekemiseni, koska välttämättä yhdessä päivässä en kuitenkaan saa vietyä projektia loppuun asti. Suunnitelu-flow’n jälkeen en todennäköisesti ota askeleita kohti lopputulosta tai korkeintaan vähän leikkelen kankaita. Joskus jos suunnittelu ei kestä kauaa, saatan kuitenkin ottaa paljon askeleita ja tehdä projektin niin pitkälle, että pitää mennä nukkumaan tai alkaa tehdä jotain muuta. Mutta siihen se sitten jää. Sain flow’ssani työn johonkin pisteeseen ja sitten palaaminen siihen tuntuu liian raskaalta ja tylsältä ilman flow’ta. Sitten tulee uusi idea ja flow ja työ jää kesken.

Viimeisteleminen ei oikeasti ole vaikeaa. Se on päättämistä, että nyt minä sen teen. Huomasin myös pohdiskellessani, että itselläni viimeistelyyn liittyy pelko epäonnistumisesta. Kun olen näin pitkälle päässyt mokaamatta, niin entä jos mokaan viimeistelyssä? Joskus viimeistelyvaiheessa saattaa tulla vielä ongelmia, jotka olisi pitänyt osata ennakoida jo alkuvaiheessa. Päätin, että parempi, että teen valmiiksi ja mokaan, jonka jälkeen purkaa tekeleeni takaisin materiaaleiksi kuin se, että projekti jää pyörimään nurkkiin ja muistuttamaan keskeneräisyydestään. Se aiheuttaa minulle vain mielen järkkymistä, kun on tullut huomattua. Viime viikolla päätin siis tarttua tuumasta toimeen ja saattaa valmiiksi pari keskeneräistä.

Apinapöytä

Päätin aloittaa pisimpään keskeneräisenä olleesta eli apinapöydästäni. Kyllä. Apinapöydästäni. Koska ymmärrän, että apinapöytä herättää kysymyksiä, näytän kuvat jo tässä vaiheessa valmista työstä, vaikka olisin mielelläni näyttänyt lopputuloksen vasta kertomuksen jälkeen.

Eli apinanhännän päällä on “tarjotin”, joka toimii pöytätasona ja itsessään apina toimii pöydän jalkana. Koska moni on kysynyt, että mistä tällaisen sain päähäni, niin selitys lienee paikallaan. Inspiraationa pöydälle toimi nk. Hiljainen palvelija tupakkapöytä, mutta koska nykypäivänä pöytä on varsin sortava (varsinkin jos valkoinen ihminen sellaisen omistaa saatika tekee), aloin miettiä vaihtoehtoja. Mietin, että voisiko palvelija olla valkoihoinen, mutta sitten sen voi tulkita lapsityövoimaksi tai lyhytkasvuisia sortavaksi, enkä oikeastaan tykkää kovinkaan vaaleista sävyistä sisustuksessa. Sitten keksin, että teen siitä eläinhahmon ja apina valikoitui, koska siitä pystyin tekemään tumman sävyisen ja mielestäni oli tosi hauska idea, jos apina pitäisi pitkällä hännällään tarjotinta. Tosin sitten aloin miettiä eläinten oikeuksia ja voiko pöytäni tulkita eläinten oikeuksien vastaiseksi. Mutta toisaalta eläinpöydän tekemättä jättämisenkin voisi tulkita ilkeämielisesti eläinvastaiseksi, tyyliin onko eläimissä jotain vikaa, kun en halua niiden kuvilla koristella asuntoani? Pois silmistä, pois mielestä? Islam on kyllä siitä hieno uskonto, että koska ihmisten ja eläinten kuvat ovat kiellettyä, niin tätä ongelmaa ei tule. Mutta jos välttääkseni sortoa alkaisin koristella asuntoani islamilaisilla geometrisilla kuvioilla, jotka ovat mielestäni todella upeita, voisiko sen tulkita kulttuurivarkaudeksi? En oikein tiedä, mihin minkäkin/kenenkin sortamisen raja ja toisaalta arvostamisen asetetaan, minua saa valaista, jos joku on löytänyt vastauksen! Joka tapauksessa tietoisena tulkinnasta mahdolliseen eläinsortoon menin ja tein apinapöydän, synnitön heittäköön ensimmäisen kiven! Tein sen platonisesta rakkaudesta eläimiin ja kaikkiin maailman eliöihin, joilla on mielestäni yhtä suuri oikeus olla olemassa kuin minullakin!

Aloitin siis apinapöydän tekemisen pari talvea sitten Utsjoella puutyökurssilla ja sain pöydän maalausta vaille valmiiksi. Sitten tuli kesä ja lähtö Koti-Kajaaniin. Kajaanissa ajattelin maalata pöydän, mutta sain aikaiseksi vain maalien ostamisen. Tampereelle muuton jälkeen halusin lisätä apinan kolmiulotteista ulkonäköä lisäämällä apinalla erillisen turvan, joten kävin puuseppämestari-pikkuserkkuni tykönä sahaamassa apinalle turvan, jonka jälkeen pääsin kittaamaan vaneerin reunan kolot ja sitten maalaamaan. Maalasin apinan spraymaaleilla. Ennen maalausta tein apinan jalkoihin maalarinteipillä rajat, että saan tassut eri värisiksi. Maalasin muistaakseni kolme kerrosta, annon tietenkin kerrosten välissä kuivua pari päivää. Sitten jäljellä oli enää kasvojen maalaaminen, “tarjottimen” reunan maalaaminen ja turvan liimaaminen. Maalasin silmämunat ja reunan valkoisella kiiltävällä Miranolilla. Sain piirrettyä silmät, maalattua reunan ja liimattua turvan, mutta suun ja nenän piirtämiseen homma sitten tyssäsi. Halusin värittää myös valkoisen reunan mustaksi, tein siis valkoisen pohjan, jotta saisin reunasta kiiltävän, koska permanent-tussilla en olisi saanut sitä kiiltäväksi. Tein siis permanent-tussilla kasvojen musta kohdat, niin oli vain helpompaa ja halvempaa, maalit eivät ole mitään halpaa kamaa. En saanut millään piirrettyä nenää ja suuta, siinä vaiheessa iski todella paha epäonnistumisen pelko. Niin helpossa hommassa! Kaiken sen jälkeen, mitä olin tehnyt! Mutta suun ja nenän epäonnistuminen olisi oikeasti ollut aika huomattavaa, sitä olisi ollut hankala peitellä mitenkään tai korjata. Mitä pidemmälle työtä tekee, sitä pahemmalta epäonnistuminen tuntuisi. Sitten yksi ilta viime viikolla nautiskelin lasin viiniä ja tsemppasin itseäni ja päätin vain tehdä sen. Suu ja nenä ei onnistunut ihan täydellisesti (ehkä ei olisi kuitenkaan pitänyt juoda sitä viiniä), mutta nyt se on tehty.

Itämaisen tanssin paita

Muutama viikko sitten löysin kangasarkustani uudestaan kankaan, jota käytin tehdessäni liian-Cher-malliset nimettömät ja inspiroiduin siitä tekemään itselleni lyhyen paidan, jota voisin käyttää itämaisessa tanssissa, jota harrastan. Kaavoina käytin jo valmiiksi olemassa olevaa paitaani ja hihojen ja kädenteiden muotoiluun Burdan valmiskaavojen peruspaitaa. Tein hyvässä flow’ssa paidan kädenteiden, kaula-aukon ja helman viimeistelyä vaille valmiiksi, mutta jouduin lopettamaan, kun kello alkoi olla jo paljon. Keksin myös flow’ssa, että laitan helmaan hapsukoristenauhan, joten sekin piti käydä ostamassa. Paita siis jäi työn alle.

Viime viikolla kangasarkkua kaivellessa tämä paita oli yksi niistä keskeneräisistä, joka osui käsiini, ja päätin sen sitten tehdä valmiiksi. Toki pelotti, että reunoissa menisi joku pieleen, koska kangas ei sopinut kovin hyvin ompelukoneelleni (saumat olin tehnyt saumurilla), mutta ajattelin, että silläkin uhalla teen, ettei tarvitse mielessä valitella, etten saa mitään käyttöön. Kaikki meni kuitenkin hyvin, paitsi hapsunauhan kiinnittämisessä piti vähän miettiä, kun paita on joustaa, mutta hapsunauha ei. Paidan helma oli kuitenkin sen verran löysä, että sain sen päälleni ja pois päältäni hapsunauhan kanssa, joten ompelin sen vain helmaan. Kerran jouduin purkamaan, kun ommellessa paita oli joustanut niin, että helmasta tuli liian leveä, kun hapsunauha ei palauttanut sitä takaisin alkuperäiseen leveyteen. Jouduin siis vähän laskostelemaan paitaa, että näin ei olisi käynyt. Tällainen paidasta sitten tuli.

Ja takaa.

Tästä paidasta tuli niin kiva, että en tiedä, raaskinko käyttää sitä sittenkään tanssiessa, ehkä käytän sitä mieluummin kesäpaitana.

Hame

Löysin kangasarkusta myös keskeneräisen repun ja rahapussin, jotka ovat myös olleet jonkin aikaa työn alla. Nämä työt ovat edenneet todella hitaasti osittain johtuen siitä, että minulla ei ole kumpaankaan olemassa ohjetta vaan olen tehnyt molempia oman maun mukaan. Oman maun mukaan tekeminen on siinä mielessä kivaa, että voi laittaa kaikki haluamansa ominaisuudet, mutta ongelmana on työjärjestyksen hahmottamisen vaikeus. Minulla on mennyt todella kauan aikaa miettiä, mikä kannattaisi laittaa mitäkin työvaihetta ennen. Ja varsinkin pienikokoisissa ompeluksissa, kuten rahapussissa, on oma värkkäämisensä. Kun mietin, pitäisikö nämä tai edes jompi kumpi vihdoinkin saattaa loppuun, alkoi suoraan sanoen ärsyttämään. Tämä tuntui jotenkin todella vaivalloiselta ja varsinaisesti kummallekaan ei ollut mitään akuuttia tarvetta. Aloin siis miettiä, että mille sitten olisi akuutimpaa tarvetta, ja keksin, että mielessäni oli pyörinyt jo jonkin aikaa hame, jonka haluaisin tehdä. Harrastan myös argentiinalaista tangoa ja tämä hame olisi aivan loistava siihen. Päätin siis aloittaa yhden työn kokonaan alusta ja jättää keskeneräisten töiden tekemisen tähän, että olisi ahdistelemisen aihetta myöhemminkin.

Tein hameen Burdan valmiskaavoista, jotka olin jo aikaisemmin jäljentänyt. Kangas on melko joustava tekokuitukangas, joka sopii tanssimiseen hyvin. Olin päättänyt tehdä hameen nyt kerralla loppuun ja sainkin sen itse asiassa tehtyä kahden päivän aikana. (Tein myös molempina päivänä muutakin, joten en todellisuudessa ommellut kahta päivää.)

Lopputulokseen olin oikein tyytyväinen. (Näyttää pöljältä hengarissa, mutta päällä näyttää hyvältä.)

Ja takaa.

Edessä sivulla on pitkä halkio, mikä mahdollistaa tanssimisen.

Huomasin, että kesäpaitani sopii hyvin yhteen tämän hameen kanssa ja kävin eilen testaamassa jo sekä hametta että paitaa milongassa eli argentiinalaisen tangon sosiaalitansseissa. Molemmat toimivat tanssiessa erittäin hyvin. Loppujen lopuksi olin tyytyväinen viikon aikaansaannoksiini.

Note to myself:

Parempi valmis kuin täydellinen!

Villasukkien huovutusyrityksiä pesukoneessa

Viime viikolla yritin huovuttaa pesukoneessa huopuvasta langasta tekemiäni villasukkia ja tässä on raportti tuloksista.

Olin hamstrannut lankavarastoihini ruskean kirjavaa Novitan Joki-lankaa Anttilan (RIP) loppuunmyynnistä, josta olin ajattellut tehdä Kalastajan vaimon kirjan ohjeiden mukaisen Skappel-neuleen. Mutta kuten parin viikon takaisesti kirjoituksestani voi päätellä, olen menettänyt hetkellisesti uskon Kalastajan vaimon kirjan sopivuudesta minulle. Lisäksi tajusin, että en oikeastaan pitänyt niin paljoa tästä ruskeankirjavasta väristä, joten päätin sitten tehdä siitä villasukkia, joihin väri oli mielestäni loistava. No, huopuvasta 100 % villalangasta ei tule kovin kestäviä sukkia ellei niitä huovuta, joten ajattelin kokeilla huovuttaa sukat pesukoneessa. Tällä kertaa tavallisesta poiketen hälytyskellot alkoivat soida hyvissä ajoin, kun mietin, miten pystyisin arvioimaan kutistumisvaraa huovutuksessa, joten päätin hakea suoraan Novita Knitsistä ohjeen ja noudattaa tiukasti sitä. Löysin kevyesti huovutettavien Hailuoto-sukkien ohjeen, mutta ohje ei ollut netissä ilmaisena, vaan minun olisi pitänyt tilata Novitan Sukkalehti vuodelta 2015. No, eipä paljoa kiinnostunut tilata koko lehteä yhtien sukkien takia, ja silloin muistin, että olen joskus selaillut jotain Novitan sukkalehteä mummon luona, joten soitin mummolle. Mummolla oli onneksi lehti tallessa ja digiseniorina hän otti kuvan ohjeesta ja lähetti sen minulle sähköpostiin. Jesssss!

Olin ajatellut tehdä kahdet miesten sukat, toiset läksijäislahjaksi ystävälleni, joka oli muuttamassa Ruotsiin, ja toiset perhetutulle, joka on ollut tukena monissa elämän vaiheissa. Ajattelin neuloa molemmat samalla kertaa ja huovuttaa ne sitten kerralla. Neulominen sujui ongelmitta, olen kuitenkin tehnyt lukemattomia sukkia elämäni aikana, lähinnä tarvitsin ohjeesta tukea vain kokoa ja kutistumisvaraa ajatellen. Läksijäissukkien oli määrä olla valmis torstai-iltaan mennessä, mutta en ehtinyt saada toisia sukkapareja valmiiksi yhteishuovukseen, joten huovutin ensimmäiset valmiit parit torstaina. Ohjeessa neuvottiin huovuttamaan sukat tavallisella 40 °C:n kirjopesuohjelmalla ja tavallisella pyykinpesuaineella parin pyyhkeen kera. Pyykinpesukoneen ei kuitenkaan tulisi olla liian täysi. Sukkiin oli piti laittaa pakastepussi tasona, jottei sukat huovu toisiinsa kiinni. Minä latasin koneen puolilleen pyykkiä ja laitoin sukkaan vähän tavallista pienemmän muovipussit, koska miesten sukat olivat niin isot, ettei yhdistä pakastepusseista olisi ollut täyttämään koko sukkaa. Pyykinpesuaineeksi laiton Erisanin pyykinpesunestettä, jolla voi itse asiassa pestä villaa ja silkkiäkin tavallisen pyykin lisäksi eli huijasin vähän, mutta en uskaltanut laittaa tavallista pyykinpesupulveria. Laitoin koneen pyörimään ja aloin miettimään, millaiseen pakettiin sukat kääräisen.

Parisen tuntia myöhemmin kone on pessyt ja kaivelin tietenkin ensimmäisenä koneesta sukat ja järkytyksekseni huomasin, että sukat eivät olleet kevyesti huopuneet ja todella raskaasti ja tiiviisti!!

Tämän myötä sukat olivat tietenkin kutistuneet enemmän kuin oli tarkoitus eli miesten sukista tuli naisten sukat! Yritin venyttää sukkia pidemmiksi ja leveimmiksi, mutta sain ne venytettyä korkeintaan kokoon 38-39 eli en lähellekään miesten sukkia. Tässä pesukoneessa käynyt sukka verrattuna alkuperäiseen kokoon.

Ei ollut tämä kyllä yhtään hyvä juttu. Aloin paniikissa maanisesti neuloa keskeneräistä sukkaparia, niistä toinen sukka oli sentään valmis, mutta pari kierrosta neulottuani ja panikoituani tajusin, etten ehtisi millään saada niitä valmiiksi. Nopeimmillani olisin saanut ne ehkä tuntiin valmiiksi, sitten pari tuntia koneessa ja sitten joitakin tunteja kuivuessa. Kello alkoi näyttää jo kuitenkin vahvasti myöhäistä iltapäivää. Eli ei onnistu. Jouduin siis sanomaan ystävälleni, että lähetän lahjan hänelle uuteen kotiinsa, koska mokasin lahjan tekemisessä. Mutta oikeastaan vika ei kuitenkaan ollut minun (defenssit päälle) vaan joko a) pyykinpesukoneeni, tai b) ohjeen. Olin kylläkin lukenut joskus netistä, että huovuttaminen koneessa on vähän riskaabelia, koska jokainen kone on vähän erilainen, mutta koska olin päättänyt luottaa sokeasti ohjeeseen, en ottanut tätä huomioon. No, eipä sille mitään voi, pitää vain olla varovainen toisten sukkien kanssa.

Pari päivää myöhemmin tein valmiiksi toiset sukat ja ajattelin tällä kertaa tehdä huovutusta kevyemmällä ohjelmalla, joten valitsin kylmän villanpesuohjelman. Etenen siitä sitten raskaampiin ohjelmiin, mikäli tarve vaatii. Pesuaineeksi laitoin samaa Erisania. Luukku kiinni ja pyörimään. Villanpesuohjelma on lyhyempi kuin tavallinen, joten sain jännittää hermostuneena lyhyemmän ajan kuin tavallisella ohjelmalla. Ohjelman päätyttyä kaivoin taas ensimmäisenä sukat koneesta ja tällä kertaa huomasin, että villanpesuohjelma oli todellakin hellävarainen ja sukat eivät olleet huovuttuneet YHTÄÄN.

EI SIIS YHTÄÄN. Ne olivat yhtä ilmavan tuntuiset kuin vastaneulottuna! Toisaalta tämä oli todella hyvä uutinen koska pari viikkoa sitten sain valmiiksi Novita Joesta neulejakun ja en tiennyt, miten sen tulisin pesemään (silloin ajattelin, että varmaan liottamalla kylmässä vedessä kera jääpalojen ja vain odotan, että vesi haituu, ettei vaan tule liikaa mekaanista hankausta), mutta nyt tiedän, että voin sen hyvin pestä kylmällä villanpesuohjelmalla! Jotain hyvää siis tässä epäonnistumisessa. Kuivatin sukat ja yritin uudestaan.

Sitten kokeilin pikapesuohjelmaa. En tiennyt, miten lämmintä vesi on pikapesuohjelmassa, mutta ajattelin, että puolessa tunnissa kone tuskin ehtisi lämmittää vettä edes 40 °C:iksi. Ja puolessa tunnissa mekaanista hankausta ei tulisi kovin pitkän aikaan, joten tuskin ne kovin paljoa ehtisivät huovuttua. Latasin koneeseen myös muuta pyykkiä ja Erisania pesuaineeksi. Puolen tunnin jälkeen sukille ei taaskaan ollut tapahtunut yhtään mitään muutosta!

Ne olivat edelleen aivan samanlaiset kuin aikaisemmin. Annoin sukkien taas kuivua ja kokeilin uudestaan.

Seuraavana päivänä kokeilin 40 °C:lla villanpesuohjelmalla. Ajattelin, että lisään lämpötilaa ja katsotaan, mitä tapahtuu. Laitoin yhden neuleen mukaan, joka oli tosin puuvillaa, kun tuntuu turhalta pyörittää vain villasukkia koneessa. Erisania perään ja pyörimään. Mutta taas kun otin sukat pois koneesta, ne eivät olleet muuttuneet silminnähtävästi.

Ehkä ne tuntuivat vähän tiiviimmiltä, mutta kun vertasin sukan kokoa sulhaseni villasukkiin (hänen jalkansa on kokoa 43-44, sukan koon pitäisi olla 42), koko ei ollut muuttunut. Annoin taas kuivua ja pohdin, mitä tekisin seuraavaksi.

Tässä vaiheessa mietin vakavasti, että pitäisikö jättää tähän. Olin kuitenkin saanut sukat vähän tiivimmiksi. Tämän 40 °C:n villanpesuohjelman ja tavallisen pesuohjelman välissä ei ollut enää mitään välimuotoa, joten seuraava ohjelma olisi 30° C:n tavallinen pesuohjelma. Se olisi matalampi lämpötila kuin se, missä pilasin ensimmäiset sukat. Päätin pistää koneen vielä kerran pyörimään. Parin tunnin jälkeen lopputulos oli tämä:

Sukat olivat kutistuneet vielä pienemmiksi kuin 40 °C:isessa tavallisessa pesussa! Voi sitä kirosanojen määrää! Yritin taas venytellä sukkia, mutta se oli turhaa. Ei olisi sittenkään pitänyt pestä tavallisella pesuohjelmalla. Olisi pitänyt kokeilla 40 °C:n villapesuohjelmalla uudestaan. Se siitä. En enää ikinä yritä huovuttaa mitään pesukoneessa.

Note to myself:

Pesukoneella huovuttaessa mekaanisella hankauksella on enemmän huovutusvoimaa kuin lämpötilalla. Ainakin minun koneessani.

Muista kuunnella intuitiota huovutushommissa (ja elämässä), kyllä sydän sanoo, milloin pitää lopettaa!

Useimpien vaikeuksieni lähde eli miten sain ompelukoneeni

Usein ongelmani ompelussa johtuvat vanhasta ompelukoneestani. Tai kankaasta, jota ompelen. Riippuu, miten asiaa katsoo. Mutta usein en kuitenkaan voi vaihtaa kangasta välttääkseni ongelmia, koska nimettömät on käytön kannalta miellyttävintä tehdä ohuehkosta joustavasta kankaasta, eli juuri sellaisesta laadusta, mitä ompelukoneeni harvoin hyvällä ompelee. Sinänsä myöskään ompelukonetta en pysty vaihtamaan tilapäisten finanssiongelmien takia, joten jatkan ompelukoneella yhteensopimattoman kankaan ompelua ja valitan siitä internetissä niin kuin kunnon ihmiset tekevät. Tässä kirjoituksessa kuitenkin kerron, miten sain rakkaan maanvaivani.

Olin 2013 kesällä West Coast roadtripillä eli kiertelemässä Pohjanmaata lomailumielessä, koska en ollut sielläpäin aikaisemmin käynyt. Noin puolessa välin reissua Porin torilla silmiini osui kahden vanhemman rouvan myyntipiste, osittain siksi, että torilla ei ollut paljon myyjiä. Katsellessani tavaroita näin tulevan ompelukoneeni. Minulla ei ollut silloin omaa ompelukonetta, vaan ompelin äitini ompelukoneella, jonka olin “lainannut” itselleni. Rouva kertoi koneen olevan vanha, mutta toimiva, hänen silloin hiljattain edesmennyt ystävänsä oli ommellut ompelukoneella loppuun asti. Ohjekirjaa myöten kaikki oli tallella ja hintaa ompelukoneella oli vain 30 euroa. Ompelukone itsessäänkin vaikutti käyttööni sopivalta, sillä pystyi tekemään kaiken, mitä kotiompelemisessa tarvitsi. En tietenkään voinut ohittaa näin hyvää tarjousta, vaan kiisin pankkiautomaatille nostamaan rahaa samalla kun rouva pakkasi ompelukoneen pahvilaatikkoon. Maksoin tyytyväisenä ja kannoin ompelukoneen autoon. Roadtrip jatkui onnellisesti.

Pari viikkoa West Coast roadtripiltä palattuani ajattelin testata uutta ompelukonettani. En ollut avannutkaan laatikkoa sen jälkeen, kun myyjä pakkasi sen. Koottuani ompelukoneen ompelukuntoon aloin etsiä laatikosta ohjekirjaa ja tarvikelaatikkoa, mutta laatikossa ei ollut enää yhtikäs mitään. Minulla ei siis ollut ohjekirjaa, josta olisin nähnyt, miten tätä konetta käytetään! Paketista puuttui myös muita olennaisia osia, kuten erilaisia paininjalkoja, joita tarvikelaatikossa oli. Myyjä oli siis unohtanut pakata ohjekirjan ja tarvikelaatikon. Sain aikamoisen kohtauksen, kun tämän tajusin, etten osaa ja pysty käyttämään ompelukonetta ilman ohjekirjaa ja osia. Kone oli vielä pahimmoilleen niin vanha ja merkki vähän tunnettu, joten arvelin, että ompelukoneliikkeessä asialle ei pystytä tekemään mitään. 10 minuutin kohtauksen jälkeen aloin taas ajatella järkevästi. Virhe oli täysin inhimillinen, eikä tilanne muutu miksikään, vaikka kuinka meuhkaisin. Mietin kuitenkin, olisiko jotain asialle tehtävissä. Onko minun mitenkään mahdollista millään keinolla saada ohjekirjaa ja tarvikelaatikkoa takaisin? Olisin tietenkin voinut lähteä takaisin Poriin ja toivoa, että myyjä olisi torin vakiomyyjiä ja olisi myymässä useampana viikkona. Tämä olisi ollut kuitenkin melko kallis ratkaisu ja oli muutenkin hyvin epävarmaa, olisinko edes löytänyt myyjää. Sitten mietin, saisinko myyjään yhteyden jotenkin muuten, puhelimella tai vaikka sähköpostilla. Rouva oli sen ikäinen, että hänellä tuskin on Facebook-profiilia tai nettisivuja, jotka olisivat ehkä jopa saattaneet löytyä nopealla googlettelulla. En tiennyt myöskään rouvan nimeä, joten en olisi voinut lähettää hänellä sähköpostia tai hakea numeropalvelusta puhelinnumeroa. Sitten keksin, että ainoa, joskin hyvin, hyvin epävarma vaihtoehto olisi laittaa paikallisiin lehtiin ilmoitus. Ilmoitukset ovat kylläkin kalliita, mutta monissa lehdissä on jonkinlainen kuuloluuri/huutoloota/tekstarit yms. -palsta, johon ihmiset voivat lähettää lyhyitä viestejä. (Kainuussa tätä palstaa sanotaan kuuloluuriksi, joten tulen käyttämään sitä yleisnimenä kyseisen konseptin palstoille tästä edespäin.) Otin siis selvää Porin paikallislehdistä ja niiden kuuloluureista, ja lähetin niihin viestin, jossa pyysin ompelukonemyyjää ottamaan yhteyttä minuun ja liitin viestiin numeroni. Tiesin, että viesti ei todennäköisesti ikinä saavuttaisi myyjää, mutta olinpahan tehnyt voitavani.

Noin viikko kuuloluureihin lähettämäni viestin jälkeen tuli minulle tuntemattomasta numerosta puhelu. Vastasin ja siellä oli kuin olikin ompelukoneeni myyjä! Siinä vaiheessa en edes muistanut koko viestiä, joten soitto tuli minulle todella iloisena yllätyksenä. Myyjä kertoi, että torin vahtimestari oli nähnyt viestin ja kysyi ohimennen, että olivatko rouvat sattuneet myymään ompelukonetta. Myyjä ei itse ollut nähnyt viesti, mutta tunnisti itsensä, kun vahtimestari kertoi viestin sisällön. Hän siis kaivoi lehdestä numeroni ja soitti minulle pahoitellen kovasti tapahtunutta. Hän oli myös itse huomannut liian myöhään, että ohjekirja ja tarvikelaatikko olivat jääneet. Sovimme, että hän lähettäisi ohjekirjan ja tarvikelaatikon minulle, eikä hän ottanut tästä postimaksuakaan. Näin sain viikon sisällä ohjekirjan ja tarvikelaatikon takaisin ja pääsin aloittamaan hohdokkaan yhteiselon ensimmäisen ompelukoneeni kanssa!

Note to myself:

• Näin jälkeenpäin olen huomannut, että ompelukoneet toimivat melko yleismaailmallisesti, joten ompelukoneen toiminta on melko helposti pääteltävissä ilman ohjekirjaakin kun vain rohkeasti yrittää. Tosin jos esimerkiksi langanpujotus epäonnistuu, saattaa viettää kauan aikaa pohtien, mikä meni vikaan. Vaikka ohjekirja on hyvin paljon vähemmän arvokasta kuin kulta (tai riippuu kullan painosta), en silti suosittele kenellekään ohjekirjasta luopumista ihan vain jo pelkästään siksi, jos joskus tulee ompelukone myytyä eteenpäin.

• Ompelukoneen tarvikkeet ovat myös melko yhteensopivia, joten vanhaan ompelukoneeseenikin olisi saattanut löytyä tarvittavat paininjalat ynnä muut osat ompelukoneliikkeistä.

Älä ikinä aliarvioi kuuloluurin voimaa!!

Epäonnistuneita villapaitoja

Tällä viikolla sain valmiiksi villapaidan, johon olin 100 % tyytyväinen. Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa elämässäni. Kuten aikaisemmin olen kertonut, ompelu ei siis ole pääasiallinen käsityötapani, vaan neulominen. Olen neulonut lastentarhaikäisestä lähtien enemmän tai vähemmän, yläkoulusta lähtien vähintäänkin talvet. Pääasiassa teen lyhyehköjä projekteja, kun villasukkia, lapasia, pipoja ja huiveja kirjoneuleella tai kuvioilla tai ilman, mutta tässä muutaman vuoden sisällä olen alkanut vihdoin löytää enemmän kärsivällisyyttä villapaitoihin. Ongelmitta villapaitojen neulominen ei kuitenkaan ole sujunut, joten ajattelin tässä kirjoituksessa kertoa epäonnistuneista villapaitayrityksistäni.

Tapaus 1. Epäonnistuneesta villapaidasta onnistuneeseen villapaitaan

Tällainen tuli siis tämän viikon villapaidasta.

Lankana oli Novita Joki ja ohjeena Novita Knitsin ohje. Ostin Novitan lankoja Anttilan (RIP) loppuunmyynnistä lailla hamsterin ajatuksena nimenomaan tehdä villapaita, kun niiden tekemisestä olen nyt innostunut. Tämän villapaidan teko oikeastaan sujui ilman ongelmia, kun vain seurasin ohjetta, mutta kerrottakoon, että tämä oli toinen kerta, kun tein villapaitaa näistä samaisista langoista.

Alunperin tein näistä langoista villapaitaa Kalastajan vaimon kirjassa olevan Puno-takin ohjeen mukaan. Käytin siis eri lankaa kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta tein tarvittavat silmukkamäärän muutokset, jotta olisin saanut samanlaisen neuleen. Tai tein ainakin omasta mielestäni tarvittavat muutokset. No, eihän se sitten loppujen lopuksi niin helpolla mennytkään vaan kun olin neulonut miehustan, huomasin sen olevan aivan liian pieni. Siitä ei hyvällä tahdollakaan saanut sopivan kokoista, vaikka viimeiseen asti pyörittelin sitä päälläni ja käsissäni, ettei olisi tarvinnut purkaa. Lopulta se oli pakko purkaa.

Purkaminen oli kuitenkin hyvä päätös, kun sain langoista loppujen lopuksi tehtyä sellaisen neuleen, jos oikeasti tykkään ja jota tulee oikeasti käytettyä. Nyt vain jännittää, että miten ihmeessä minä sen ikinä pystyn pesemään pesukoneessa, vaikka olisi kuinka villanpesuohjelma tai käsinpesuohjelma, koska lanka on huopuvaa! Ehkä testaan jollain koetilkulla ensin, että miten käy. Tai en pese sitä ikinä.

Tapaus 2. Kaisla-neule

Löydettyäni Kalastajan vaimon neulekirjan kirjastosta innostuin siis villapaitojen tekemisestä aivan uudella tasolla, koska Kalastajan vaimon neuleet ovat mielestäni yksinkertaisen tyylikkäitä ja kivalla flow’lla tehtyjä. Kirjassa oleva ekopuuvillainen Kaisla-neule oli mielestäni täydellinen kesäneule Suomen viileisiin kesiin, joten päätin tehdä sen tavoistani poiketen orjallisesti ohjetta seuraamalla. Usein siis sovellan ohjeita, jotta saisin lopputuloksesta vähän persoonallisemman tai koska minulla on jotain tiettyä lankaa, josta haluan tehdä, enkä halua ostaa uutta lankaa, kun entisistä pitäisi päästä eroon. Tällä kertaa ostin langat juuri tätä neuletta varten niin kuin oikeasti aina pitäisi tehdä, eikä niin että ostan langat ja sitten mietin, että mitäköhän näistä saisi aikaiseksi niin kuin yleensä teen.

Miehusta tehtiin suljettuna neuleena ja kuvioita tehdessä huomasin, että kuvio ei mene tasan, vaan yhdelle sivulle jää hyppäys. Kaikkiahan tämä ei häiritse yhtään, mutta minua se häiritsee melko paljon, varsinkin kun se on vain yhdellä sivulla. Molemmilla sivuilla hyppäys ei olisi häirinnyt niin paljon. Aloin tarkastella ohjetta ja huomasin, että mikään kuvio ei mene tasan missään koossa. Lisäksi huomasin, että kuvassa hihoissa oli omat kuviot, mutta ohjeessa neuvottiin tekemään samaa kuviota, mitä tehtiin miehustaankin. Koska tämä kuvion hyppäys häiritsi minua niin paljon, niin päätin tehdä omat kuviot paitaan. Eli loppujen lopuksi jouduin soveltamaan.

Kun olin saanut miehustan valmiiksi, huomasin, että se on oli ihan liian pieni, joten purin sen. Vähän ihonmyötäisemmässä koossa ei sinänsä varmasti olisi ollut mitään vikaa, mutta koska olkapäiden sauman tarkoitus oli pudota käsivarren puolelle, paita sai minut näyttämään melko harteikkaalta ja sitä en varsinaisesti hakenut.

Tein isomman koon ja se oli ihan hyvän kokoinen. Tein hihat ja huomasin, että hihojen olkasauma oli huomattavasti lyhyempi kuin kädentiet. Eli käsien aukot olivat paljon isommat kuin itse hihat, vaikka olin tehnyt tismalleen ohjeen silmukkamäärillä, vain kuviota olin muuttanut ja silloinkin laskenut, että kuviot täsmäävät kerrosmäärän puolesta. No, en antanut tämän kuitenkaan häiritä, vaan ompelin yli jäävän osuuden kädenteissä umpeen. Hihat näyttävät jotenkin pieniltä suhteessa miehustaan, mutta päällä sitä ei huomaa. Pakko kylläkin sanoa, että hihat ovat aika tiukat, siis jopa siihen nähden, että niiden on tarkoitus olla ihonmyötäiset.

Tällainen sauma jäi kaunaloihin liian isoista kädenteistä.

Tähän työhön olin n. 72 % tyytyväinen. Siitä tuli kuitenkin niin kiva, että sitä tulee käytettyä, enkä siksi purkanut, mutta olin lähinnä pettynyt. Niin paljon kuin pidänkin Kalastajan vaimon huolettomasti tyylistä neuloa (koska itselle neulominen on harvoin huoletonta, kun tästäkin kirjoituksesta voi päätellä), kirjan ohjeet olivat ehkä hieman liian hätäisesti tehtyjä. Ehkä Kalastajan vaimon tapaa neuloa on hankala rajoittaa ohjeiden muotoon.

Tapaus 3. Korallinvärinen villapaita

Ostin käsityömessuilta viime syksynä Dropsin Brushed Alpaca Silk -lankaa tarjouksesta ja ajattelin neuloa jonkun ihanan ilmavan neuleen. Drops Designin nettisivuiltahan niitä ohjeita sitten löytyi, mutta mikään niistä ei oikein tuntunut juuri sellaiselta, mitä minulla oli mielessä, joten päätin yhdistää parin ohjeen parhaimmat puolet. Koska kahden ohjeen yhdistämisessä ei ollut tarpeeksi haastetta, päätin kokeilla lisäksi ensimmäistä kertaa ylhäältä alas -tekniikkaa. Optimismihuuruissani en nähnyt tässä mitään epäonnistumisen mahdollisuutta. Toki nyt kun näitä auki kirjoittaa, tajuan, että katastrofin merkit olisi pitänyt nähdä jo kilometrien päähän.

Brushed Alpaca Silk on pörröistä lankaa, jota ei kovin usein pysty purkamaan ilman että se menettää pörröisyyttään. Sen takia suunnittelin tätä neuletta jonkin aikaa, mutta suunnittelua hankaloitti todella paljon se, että en ollut aiemmin tehnyt ylhäältä alas -tekniikalla neuletta, joten en pystynyt varautumaan ongelmakohtiin, kun en tiennyt, mitä ne mahdollisesti olivat. Lisäksi neuloin patenttia, enkä sileää, mikä hankaloitti silmukka- ja kerrosmäärän arviointia. En raaskinut tehdä koetilkkua, kun en halunnut purkaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olisin saattanut säästyä parilta purkamiselta.

Pari ensimmäistä kertaa jouduin purkamaan, koska en saanut kaula-aukkoa mieluisaksi. Kokeilin paria eri mallia tehdä kaula-aukko, kunnes sain päätettyä, millaisen haluan. Sitten muutaman seuraavan kerran purin, koska levennykset käsien paikkoja varten eivät onnistuneet. Ongelmana oli, että levennyksiä tuli liikaa suhteessa neuleen pituuden kasvuun. Eli neule ei vain kasvanut tarpeeksi pituutta levennyksiin nähden ja jouduin tekemään lisää levennyksiä, jotta pituus olisi kasvanut tarpeeksi. Sitten kun pituutta oli tarpeeksi, neuleen miehustassa oli massiivinen määrä silmukoita. Eli siitä tuli liian iso. Purin. Aloitin uudestaan. Vähensin levennyksien määrää paljon, mutta jälleen miehustaa tehdessä huomasin, että miehusta oli edelleen aivan liian iso! Silloin kärähti käämi ja päätin jättää työn siihen paikkaan.

Nyt se odottaa sitä, että raaskin sen purkaa vielä (toivottavasti viimeisen) kerran, mutta nyt ennen purkamista ja uudelleen aloittamista aion suunnitella sitä vielä vähän enemmän.

Tapaus 4. Havu-villapaita

Puolitoista vuotta sitten asuessamme Utsjoella kävin Tromssassa Norjan puolella ja löysin sieltä marketista yksisäikeistä paksua villalankaa. Norjassa villalanka on kohtuuhintaista (harvoja kohtuuhintaisia asioita Norjassa) ja melko laadukasta, joten päädyin taas hamstraamaan lankoja ajatuksissa tehdä lämmin paksu neule, jossa olisi joku graafinen kuvio. Kotiin palatessa löysin Novita Knitsistä neuleohjeen, jota halusin kokeilla langoilla. Villapaidassa oli aivan ihana graafinen havukuvio. On varmaan sanomattakin selvää, että langat olivat eri lankoja, mitä ohje olisi vaatinut, mutta kuten on jo tullut selväksi, ohjeiden soveltaminen on minulle enemmän tapa kuin poikkeus.

Soveltaminen meni itse asiassa ihan hyvin siihen asti, kunnes minun piti alkaa tehdä hihoja. Kuvio onnistui hyvin, vaikka en ollut intarsialla tehnyt näin isoja kuvioita aikaisemmin ja mittasuhteet olivat oikeat. Hihoja tehdessä sitten huomasin, että lanka ei riitä millään hihoihin. Mietin monenlaisia ratkaisuja. Pohjavärinä neuleessani oli musta, jolla olisin hihatkin tehnyt, havukuvio oli violetti, joten jospa käyttäisin violettia hihoihin. Olin myös ostanut harmaata samanlaista lankaa, ehkä voisin tehdä hihat siitä. Mutta kaikki värilliset vaihtoehdot vaikuttivat aivan superdorkilta ja tiesin, ettei mistään vaihtoehdoista olisi oikeasti tullut sellainen, johon olisin ollut tyytyväinen. Yritin etsiä lisää lankaa lähimmästä Norjan puolella olevasta kylästä Tanasta, mutta en löytänyt. Tromssaan on Utsjoelta matkaa n. 700 km, joten olisi tullut kallis langanhakureissu, jos sieltä olisin lähtenyt hakemaan lisää. Jätin siis neuleen odottamaan purkutuomiota.

Onneksi näin Tampereelle muuttaessa tajusin, että neule olisi ollut aivan tukahduttavan lämmin näihin Oulun alapuoleisiin lämpötiloihin, varsinkin kun minulla on todella lämmin takki ja pari paksua neuletta jo valmiiksi. Nyt olen siis aika tyytyväinen, että en tehnyt sitä loppuun asti.

Purkaminen on henkisesti raskasta hommaa. Pahimmillaan useiden kuukausien työ on vajaassa tunnissa ohi. Aikaisemmin en pystynyt purkamaan mitään, mitä tein. Tein vain työn valmiiksi ja uskottelin itselleni, että kyllä se on hyvä. Mutta sitten kävi aina niin, että käytin tekelettäni väkisin kerran ja sitten se vaan jäi pyörimään kaappiin, koska se ei ollut niin hyvä, että haluaisin käyttää sitä, kun parempiakin vaatteita on. Olen joutunut opettelemaan katselemaan töitäni realistisin silmin, koska en halua hukkua töihin, jotka ovat “ihan kivoja”, muttei niin kivoja, että käyttäisin niitä ilolla. Houkutteleeko työ pukeutumaan siihen? Olenko siitä innoissani niin kuin uudesta vaatteesta ollaan innoissaan? Maltanko odottaa sen pukemista päälle? Jos vastaus kysymyksiin on ei, silloin on parempi vain purkaa ja surra.

Note to myself:

Sovella ohjeita harvemmin.

Näistä ei tullut muuta kuin kokemusta!

Ystävänpäivän nimettömiä

Todellisuudessa edellinen viikko alkoi ystävänpäivä-nimettömiä tehdessä, eikä itselle nimettömiä tehdessä, mutta koska nimettömiin liittyi yllätysmomentti, en voinut niistä edellisellä viikolla kirjoittaa. Tein siis ystäväpariskunnalle tiimi-nimettömät kiitokseksi kaikesta tuesta ja huolenpidosta, mitä heiltä olen saanut, ja tällaiset niistä sitten tulivat.

Kangas oli sellaista liukasta tekokuitutrikoota, jonka olin aikaisemmin ostanut. Miesten nimettömien kaavat ovat samat vanhat. Stringit olivat ensimmäiset tekemäni stringit ja kaavat tein omista olemassa olevista stringeistä. Takaa stringit näyttävät tältä.

Käytän tässä kirjoituksessa sanaa stringit noista pakaroiden väliin jäävistä alushousuista. Ilmeisesti suomen kielessä se on paljon käytetympi sana kuin tangat, vaikka stringit ehkä viittaavatkin enemmän narumaisiin alushousuihin, ainakin englannin kielisen nimensä perusteella. Tangoillahan tarkoitetaan ilmeisesti vähän enemmän kangasta sisältäviä pakaroiden väliin jääviä alushousuja, joita tekemäni nimettömät enemmän edustavat, mutta tangat tuntuu jotenkin hölmöltä sanalta suomen kielisen suusta.

Miesten alkkarit sujuivat jo aika rutiinilla paitsi en vieläkään saanut selvitettyä, miksi miesten alkkareiden etukappaleista tulee muita kappaleita pidemmät ja lahkeiden reunat eivät taaskaan täsmänneet pituudessa. No, onneksi saksilla tämä ongelma kuitenkin ratkeaa.

Stringitkin sujui muuten oikein hyvin, mutta pikku moka kävi lahkeiden reunoja ommellessa. Tarkoitus oli huolitella lahkeiden reunat siksakilla ilman mitään pitsejä tai koristekuminauhoja, jotka saattaisivat olla vähän ikävän tuntuiset stringien käytössä, mutta ompelinkin ne vahingossa jousto-ompeleella. En onneksi kerinnyt pitkän matkaa ommella, mutta ratkoja-hommiksihan se meni silti.

Yläreunaan laitoin koristekuminauhan. Halusin, että tiimialkkarit sopisivat yhteen mahdollisimman hyvin, joten en halunnut laittaa stringeihin mitään isoa ja näyttävää pitsiä. Ärsytti kyllä, kun koristekuminauha oli kerman värinen ja alkkarit olisivat melkein vaatineet valkoisen, koska kankaan geometrisen kuvion viivat olivat vitivalkoiset. Kuminauha laittaminen oli taas oma arpapelinsä, enkä ole yhtään varma, tuliko siitä tarpeeksi napakka. Tasaisessa venyttämisessä en tälläkään kertaa onnistunut.

Koko oli aikamoista hakuammuntaa kummissakin alushousuissa niin kuin yleensä lahjanimettömissä. Jätin puoli senttiä enemmän saumavaraa kumpiinkin alkkareihin, muuten pidin samankokoisina kuin yleensäkin. Puoli senttiä saattaa kuulostaa aika vähältä, mutta olen huomannut, että nimettömien tekemisessä hyvä istuvuus on usein puolesta sentistä kiinni. Tämä koon määrittäminen lahjanimettömissä on muutenkin ihan julmetun stressaavaa hommaa. Siinä on loukkaamisen mahdollisuus lahjan vastaanottajaa kohtaan olemassa. Jos teet liian pienet, vastaanottaja saattaa ajatella, että hän on itse liian isokokoinen. Jos taas teet liian isot, vastaanottaja saattaa luulla sinun pitävän vastaanottajaa isompana kuin hän todellisuudessa onkaan. Väärästä koosta voi loukkaantua, mutta todellisuudessa en vain itse osaa tehdä oikean kokoisia nimettömiä edes itselleni. Tämän koko-ongelman takia siis teen yleensä nimettömiä vain tutuille, enkä kovinkaan paljoa omasta koostani poikkeavia nimettömiä, koska silloin todennäköisyys tehdä vääränkokoiset nimettömät kasvaa. Olen huomannut tämän villasukkia tehdessä, tosin villasukkia teen kyllä paljon huolettomammin ihmisille. Eli ihmiset, jotka saatte minulta lahjaksi nimettömät, pyydän anteeksi monestakin syystä!

Note to myself:

Osta valkoista koristekuminauhaa, niin ei seuraavalla kerralla ärsytä!