Epäonnistuneita villapaitoja

Tällä viikolla sain valmiiksi villapaidan, johon olin 100 % tyytyväinen. Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa elämässäni. Kuten aikaisemmin olen kertonut, ompelu ei siis ole pääasiallinen käsityötapani, vaan neulominen. Olen neulonut lastentarhaikäisestä lähtien enemmän tai vähemmän, yläkoulusta lähtien vähintäänkin talvet. Pääasiassa teen lyhyehköjä projekteja, kun villasukkia, lapasia, pipoja ja huiveja kirjoneuleella tai kuvioilla tai ilman, mutta tässä muutaman vuoden sisällä olen alkanut vihdoin löytää enemmän kärsivällisyyttä villapaitoihin. Ongelmitta villapaitojen neulominen ei kuitenkaan ole sujunut, joten ajattelin tässä kirjoituksessa kertoa epäonnistuneista villapaitayrityksistäni.

Tapaus 1. Epäonnistuneesta villapaidasta onnistuneeseen villapaitaan

Tällainen tuli siis tämän viikon villapaidasta.

Lankana oli Novita Joki ja ohjeena Novita Knitsin ohje. Ostin Novitan lankoja Anttilan (RIP) loppuunmyynnistä lailla hamsterin ajatuksena nimenomaan tehdä villapaita, kun niiden tekemisestä olen nyt innostunut. Tämän villapaidan teko oikeastaan sujui ilman ongelmia, kun vain seurasin ohjetta, mutta kerrottakoon, että tämä oli toinen kerta, kun tein villapaitaa näistä samaisista langoista.

Alunperin tein näistä langoista villapaitaa Kalastajan vaimon kirjassa olevan Puno-takin ohjeen mukaan. Käytin siis eri lankaa kuin alkuperäisessä ohjeessa, mutta tein tarvittavat silmukkamäärän muutokset, jotta olisin saanut samanlaisen neuleen. Tai tein ainakin omasta mielestäni tarvittavat muutokset. No, eihän se sitten loppujen lopuksi niin helpolla mennytkään vaan kun olin neulonut miehustan, huomasin sen olevan aivan liian pieni. Siitä ei hyvällä tahdollakaan saanut sopivan kokoista, vaikka viimeiseen asti pyörittelin sitä päälläni ja käsissäni, ettei olisi tarvinnut purkaa. Lopulta se oli pakko purkaa.

Purkaminen oli kuitenkin hyvä päätös, kun sain langoista loppujen lopuksi tehtyä sellaisen neuleen, jos oikeasti tykkään ja jota tulee oikeasti käytettyä. Nyt vain jännittää, että miten ihmeessä minä sen ikinä pystyn pesemään pesukoneessa, vaikka olisi kuinka villanpesuohjelma tai käsinpesuohjelma, koska lanka on huopuvaa! Ehkä testaan jollain koetilkulla ensin, että miten käy. Tai en pese sitä ikinä.

Tapaus 2. Kaisla-neule

Löydettyäni Kalastajan vaimon neulekirjan kirjastosta innostuin siis villapaitojen tekemisestä aivan uudella tasolla, koska Kalastajan vaimon neuleet ovat mielestäni yksinkertaisen tyylikkäitä ja kivalla flow’lla tehtyjä. Kirjassa oleva ekopuuvillainen Kaisla-neule oli mielestäni täydellinen kesäneule Suomen viileisiin kesiin, joten päätin tehdä sen tavoistani poiketen orjallisesti ohjetta seuraamalla. Usein siis sovellan ohjeita, jotta saisin lopputuloksesta vähän persoonallisemman tai koska minulla on jotain tiettyä lankaa, josta haluan tehdä, enkä halua ostaa uutta lankaa, kun entisistä pitäisi päästä eroon. Tällä kertaa ostin langat juuri tätä neuletta varten niin kuin oikeasti aina pitäisi tehdä, eikä niin että ostan langat ja sitten mietin, että mitäköhän näistä saisi aikaiseksi niin kuin yleensä teen.

Miehusta tehtiin suljettuna neuleena ja kuvioita tehdessä huomasin, että kuvio ei mene tasan, vaan yhdelle sivulle jää hyppäys. Kaikkiahan tämä ei häiritse yhtään, mutta minua se häiritsee melko paljon, varsinkin kun se on vain yhdellä sivulla. Molemmilla sivuilla hyppäys ei olisi häirinnyt niin paljon. Aloin tarkastella ohjetta ja huomasin, että mikään kuvio ei mene tasan missään koossa. Lisäksi huomasin, että kuvassa hihoissa oli omat kuviot, mutta ohjeessa neuvottiin tekemään samaa kuviota, mitä tehtiin miehustaankin. Koska tämä kuvion hyppäys häiritsi minua niin paljon, niin päätin tehdä omat kuviot paitaan. Eli loppujen lopuksi jouduin soveltamaan.

Kun olin saanut miehustan valmiiksi, huomasin, että se on oli ihan liian pieni, joten purin sen. Vähän ihonmyötäisemmässä koossa ei sinänsä varmasti olisi ollut mitään vikaa, mutta koska olkapäiden sauman tarkoitus oli pudota käsivarren puolelle, paita sai minut näyttämään melko harteikkaalta ja sitä en varsinaisesti hakenut.

Tein isomman koon ja se oli ihan hyvän kokoinen. Tein hihat ja huomasin, että hihojen olkasauma oli huomattavasti lyhyempi kuin kädentiet. Eli käsien aukot olivat paljon isommat kuin itse hihat, vaikka olin tehnyt tismalleen ohjeen silmukkamäärillä, vain kuviota olin muuttanut ja silloinkin laskenut, että kuviot täsmäävät kerrosmäärän puolesta. No, en antanut tämän kuitenkaan häiritä, vaan ompelin yli jäävän osuuden kädenteissä umpeen. Hihat näyttävät jotenkin pieniltä suhteessa miehustaan, mutta päällä sitä ei huomaa. Pakko kylläkin sanoa, että hihat ovat aika tiukat, siis jopa siihen nähden, että niiden on tarkoitus olla ihonmyötäiset.

Tällainen sauma jäi kaunaloihin liian isoista kädenteistä.

Tähän työhön olin n. 72 % tyytyväinen. Siitä tuli kuitenkin niin kiva, että sitä tulee käytettyä, enkä siksi purkanut, mutta olin lähinnä pettynyt. Niin paljon kuin pidänkin Kalastajan vaimon huolettomasti tyylistä neuloa (koska itselle neulominen on harvoin huoletonta, kun tästäkin kirjoituksesta voi päätellä), kirjan ohjeet olivat ehkä hieman liian hätäisesti tehtyjä. Ehkä Kalastajan vaimon tapaa neuloa on hankala rajoittaa ohjeiden muotoon.

Tapaus 3. Korallinvärinen villapaita

Ostin käsityömessuilta viime syksynä Dropsin Brushed Alpaca Silk -lankaa tarjouksesta ja ajattelin neuloa jonkun ihanan ilmavan neuleen. Drops Designin nettisivuiltahan niitä ohjeita sitten löytyi, mutta mikään niistä ei oikein tuntunut juuri sellaiselta, mitä minulla oli mielessä, joten päätin yhdistää parin ohjeen parhaimmat puolet. Koska kahden ohjeen yhdistämisessä ei ollut tarpeeksi haastetta, päätin kokeilla lisäksi ensimmäistä kertaa ylhäältä alas -tekniikkaa. Optimismihuuruissani en nähnyt tässä mitään epäonnistumisen mahdollisuutta. Toki nyt kun näitä auki kirjoittaa, tajuan, että katastrofin merkit olisi pitänyt nähdä jo kilometrien päähän.

Brushed Alpaca Silk on pörröistä lankaa, jota ei kovin usein pysty purkamaan ilman että se menettää pörröisyyttään. Sen takia suunnittelin tätä neuletta jonkin aikaa, mutta suunnittelua hankaloitti todella paljon se, että en ollut aiemmin tehnyt ylhäältä alas -tekniikalla neuletta, joten en pystynyt varautumaan ongelmakohtiin, kun en tiennyt, mitä ne mahdollisesti olivat. Lisäksi neuloin patenttia, enkä sileää, mikä hankaloitti silmukka- ja kerrosmäärän arviointia. En raaskinut tehdä koetilkkua, kun en halunnut purkaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna olisin saattanut säästyä parilta purkamiselta.

Pari ensimmäistä kertaa jouduin purkamaan, koska en saanut kaula-aukkoa mieluisaksi. Kokeilin paria eri mallia tehdä kaula-aukko, kunnes sain päätettyä, millaisen haluan. Sitten muutaman seuraavan kerran purin, koska levennykset käsien paikkoja varten eivät onnistuneet. Ongelmana oli, että levennyksiä tuli liikaa suhteessa neuleen pituuden kasvuun. Eli neule ei vain kasvanut tarpeeksi pituutta levennyksiin nähden ja jouduin tekemään lisää levennyksiä, jotta pituus olisi kasvanut tarpeeksi. Sitten kun pituutta oli tarpeeksi, neuleen miehustassa oli massiivinen määrä silmukoita. Eli siitä tuli liian iso. Purin. Aloitin uudestaan. Vähensin levennyksien määrää paljon, mutta jälleen miehustaa tehdessä huomasin, että miehusta oli edelleen aivan liian iso! Silloin kärähti käämi ja päätin jättää työn siihen paikkaan.

Nyt se odottaa sitä, että raaskin sen purkaa vielä (toivottavasti viimeisen) kerran, mutta nyt ennen purkamista ja uudelleen aloittamista aion suunnitella sitä vielä vähän enemmän.

Tapaus 4. Havu-villapaita

Puolitoista vuotta sitten asuessamme Utsjoella kävin Tromssassa Norjan puolella ja löysin sieltä marketista yksisäikeistä paksua villalankaa. Norjassa villalanka on kohtuuhintaista (harvoja kohtuuhintaisia asioita Norjassa) ja melko laadukasta, joten päädyin taas hamstraamaan lankoja ajatuksissa tehdä lämmin paksu neule, jossa olisi joku graafinen kuvio. Kotiin palatessa löysin Novita Knitsistä neuleohjeen, jota halusin kokeilla langoilla. Villapaidassa oli aivan ihana graafinen havukuvio. On varmaan sanomattakin selvää, että langat olivat eri lankoja, mitä ohje olisi vaatinut, mutta kuten on jo tullut selväksi, ohjeiden soveltaminen on minulle enemmän tapa kuin poikkeus.

Soveltaminen meni itse asiassa ihan hyvin siihen asti, kunnes minun piti alkaa tehdä hihoja. Kuvio onnistui hyvin, vaikka en ollut intarsialla tehnyt näin isoja kuvioita aikaisemmin ja mittasuhteet olivat oikeat. Hihoja tehdessä sitten huomasin, että lanka ei riitä millään hihoihin. Mietin monenlaisia ratkaisuja. Pohjavärinä neuleessani oli musta, jolla olisin hihatkin tehnyt, havukuvio oli violetti, joten jospa käyttäisin violettia hihoihin. Olin myös ostanut harmaata samanlaista lankaa, ehkä voisin tehdä hihat siitä. Mutta kaikki värilliset vaihtoehdot vaikuttivat aivan superdorkilta ja tiesin, ettei mistään vaihtoehdoista olisi oikeasti tullut sellainen, johon olisin ollut tyytyväinen. Yritin etsiä lisää lankaa lähimmästä Norjan puolella olevasta kylästä Tanasta, mutta en löytänyt. Tromssaan on Utsjoelta matkaa n. 700 km, joten olisi tullut kallis langanhakureissu, jos sieltä olisin lähtenyt hakemaan lisää. Jätin siis neuleen odottamaan purkutuomiota.

Onneksi näin Tampereelle muuttaessa tajusin, että neule olisi ollut aivan tukahduttavan lämmin näihin Oulun alapuoleisiin lämpötiloihin, varsinkin kun minulla on todella lämmin takki ja pari paksua neuletta jo valmiiksi. Nyt olen siis aika tyytyväinen, että en tehnyt sitä loppuun asti.

Purkaminen on henkisesti raskasta hommaa. Pahimmillaan useiden kuukausien työ on vajaassa tunnissa ohi. Aikaisemmin en pystynyt purkamaan mitään, mitä tein. Tein vain työn valmiiksi ja uskottelin itselleni, että kyllä se on hyvä. Mutta sitten kävi aina niin, että käytin tekelettäni väkisin kerran ja sitten se vaan jäi pyörimään kaappiin, koska se ei ollut niin hyvä, että haluaisin käyttää sitä, kun parempiakin vaatteita on. Olen joutunut opettelemaan katselemaan töitäni realistisin silmin, koska en halua hukkua töihin, jotka ovat “ihan kivoja”, muttei niin kivoja, että käyttäisin niitä ilolla. Houkutteleeko työ pukeutumaan siihen? Olenko siitä innoissani niin kuin uudesta vaatteesta ollaan innoissaan? Maltanko odottaa sen pukemista päälle? Jos vastaus kysymyksiin on ei, silloin on parempi vain purkaa ja surra.

Note to myself:

Sovella ohjeita harvemmin.

Näistä ei tullut muuta kuin kokemusta!

Ystävänpäivän nimettömiä

Todellisuudessa edellinen viikko alkoi ystävänpäivä-nimettömiä tehdessä, eikä itselle nimettömiä tehdessä, mutta koska nimettömiin liittyi yllätysmomentti, en voinut niistä edellisellä viikolla kirjoittaa. Tein siis ystäväpariskunnalle tiimi-nimettömät kiitokseksi kaikesta tuesta ja huolenpidosta, mitä heiltä olen saanut, ja tällaiset niistä sitten tulivat.

Kangas oli sellaista liukasta tekokuitutrikoota, jonka olin aikaisemmin ostanut. Miesten nimettömien kaavat ovat samat vanhat. Stringit olivat ensimmäiset tekemäni stringit ja kaavat tein omista olemassa olevista stringeistä. Takaa stringit näyttävät tältä.

Käytän tässä kirjoituksessa sanaa stringit noista pakaroiden väliin jäävistä alushousuista. Ilmeisesti suomen kielessä se on paljon käytetympi sana kuin tangat, vaikka stringit ehkä viittaavatkin enemmän narumaisiin alushousuihin, ainakin englannin kielisen nimensä perusteella. Tangoillahan tarkoitetaan ilmeisesti vähän enemmän kangasta sisältäviä pakaroiden väliin jääviä alushousuja, joita tekemäni nimettömät enemmän edustavat, mutta tangat tuntuu jotenkin hölmöltä sanalta suomen kielisen suusta.

Miesten alkkarit sujuivat jo aika rutiinilla paitsi en vieläkään saanut selvitettyä, miksi miesten alkkareiden etukappaleista tulee muita kappaleita pidemmät ja lahkeiden reunat eivät taaskaan täsmänneet pituudessa. No, onneksi saksilla tämä ongelma kuitenkin ratkeaa.

Stringitkin sujui muuten oikein hyvin, mutta pikku moka kävi lahkeiden reunoja ommellessa. Tarkoitus oli huolitella lahkeiden reunat siksakilla ilman mitään pitsejä tai koristekuminauhoja, jotka saattaisivat olla vähän ikävän tuntuiset stringien käytössä, mutta ompelinkin ne vahingossa jousto-ompeleella. En onneksi kerinnyt pitkän matkaa ommella, mutta ratkoja-hommiksihan se meni silti.

Yläreunaan laitoin koristekuminauhan. Halusin, että tiimialkkarit sopisivat yhteen mahdollisimman hyvin, joten en halunnut laittaa stringeihin mitään isoa ja näyttävää pitsiä. Ärsytti kyllä, kun koristekuminauha oli kerman värinen ja alkkarit olisivat melkein vaatineet valkoisen, koska kankaan geometrisen kuvion viivat olivat vitivalkoiset. Kuminauha laittaminen oli taas oma arpapelinsä, enkä ole yhtään varma, tuliko siitä tarpeeksi napakka. Tasaisessa venyttämisessä en tälläkään kertaa onnistunut.

Koko oli aikamoista hakuammuntaa kummissakin alushousuissa niin kuin yleensä lahjanimettömissä. Jätin puoli senttiä enemmän saumavaraa kumpiinkin alkkareihin, muuten pidin samankokoisina kuin yleensäkin. Puoli senttiä saattaa kuulostaa aika vähältä, mutta olen huomannut, että nimettömien tekemisessä hyvä istuvuus on usein puolesta sentistä kiinni. Tämä koon määrittäminen lahjanimettömissä on muutenkin ihan julmetun stressaavaa hommaa. Siinä on loukkaamisen mahdollisuus lahjan vastaanottajaa kohtaan olemassa. Jos teet liian pienet, vastaanottaja saattaa ajatella, että hän on itse liian isokokoinen. Jos taas teet liian isot, vastaanottaja saattaa luulla sinun pitävän vastaanottajaa isompana kuin hän todellisuudessa onkaan. Väärästä koosta voi loukkaantua, mutta todellisuudessa en vain itse osaa tehdä oikean kokoisia nimettömiä edes itselleni. Tämän koko-ongelman takia siis teen yleensä nimettömiä vain tutuille, enkä kovinkaan paljoa omasta koostani poikkeavia nimettömiä, koska silloin todennäköisyys tehdä vääränkokoiset nimettömät kasvaa. Olen huomannut tämän villasukkia tehdessä, tosin villasukkia teen kyllä paljon huolettomammin ihmisille. Eli ihmiset, jotka saatte minulta lahjaksi nimettömät, pyydän anteeksi monestakin syystä!

Note to myself:

Osta valkoista koristekuminauhaa, niin ei seuraavalla kerralla ärsytä!

Söpöt nimettömät itselle

Paluu arkeen tapahtui tällä viikolla ompeluhommissa, kun pääsin taas nyhräämään oman ompelukoneen kanssa nimettömiä. Viime kerralla tein tosiaan nimettömät sulholle ystävättäreni ompelukoneella (joka on iästään huolimatta todella paljon parempi kuin minun ompelukoneeni) ja sitä edeltävällä kerralla tein sinisen hameen paksummasta kankaasta, joka sopi ompelukoneelleni hyvin.

Jonkin verran helpotusta (ja jännitystä) ompeluun kuitenkin tuli, kun äiti toi saumurinsa minulle. Kyllä, päätin kuitenkin ottaa saumurin kotiin, vaikka niin sanotusti löröt housussa sillä viime jouluna ajelinkin äidin luona. Kysyin äidiltä tuonnin yhteydessä ohjekirjan perään, mutta eihän äitillä sitä tietenkään enää ole. Äitihän osaa sitä käyttää, kun se on meillä kotona pyörinyt siitä lähtien kun jaksan muistaa. Nielaisin tyhjää.

Tällaiset siniset alkkarit tuli itselle sitten väännettyä.

Kangas oli samaa trikoota, josta tein joulunimettömät siskolleni. Näistä tuli aika söpön ja harmoonisen näköiset, mutta tykkään. Rusetinkin sain tällä kertaa suoraan ommeltua. Oli jo korkea aika tehdä nimettömät itselle, kun alkaa entiset alkkarit jo pikkuhiljaa hajota. Tällä kertaa tein uudet kaavat jo olemassa olevista alkkareista.

Itse asiassa tässä mallissa en päässyt muuten käyttämään edes saumuria muualla kuin haarakiilaa ommellessa. Silti ensimmäinen ommel meni ihan päin mäntyä ja huomasin yhden langan katkenneen. Juuri näitä tilanteita varten on olemassa äiti tai ohjekirja ja minulla ei tietenkään ollut kumpaakaan! Onneksi huomasin saumurin etupaneelin sisäpuolella lankojen pujotusohjeen ja selvisin tästä varsin helposti.

Tämä malli oli myös siinä mielessä hyvä, että lahkeisiin ei jäänyt pitsien saumakohtia, vaan ne jäivät yläreunan pitsin alle. Tapani mukaan ommellessa venytin toisen lahkeen pitsiä vähän enemmän kuin toisen, minkä takia toinen lahje näyttää lyhyemmältä kuin toinen. Ja näin ollen toinen lahje kiristää päällä enemmän kuin toinen.

Yläreunan pitsin istutus olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Eipä todellakaan tullut mieleen, että pitsiä ei vain ommella yläreunaan, nyt kun yläreunaa ei varsinaisesti ollut. Onneksi mittaamalla molemmista takakappaleen reunoista etukappaleeseen sain suunnittelleen määritettyä hyvän paikan pitsille. Ompelin ensin yläreunan pitsin reunat yhteen suljetuksi kappaleeksi ja sitten vasta istutin pitsin alkkareihin. Ompelin saumurilla pitsin reunat yhteen ja saumasta tuli ruma, kun saumuri ei saanut vedettyä ohutta pitsiä kunnolla läpi, vaan jäin jumittamaan yhteen kohtaan, joten jouduin ompelemaan uuden sauman. Tällä kertaa vedin hieman langoista, jotka jäävät alkuun, että pitsi menee läpi vähän helpommin. Tämän toisen sauman takia pitsin ympärysmitta lyheni vähän, mutta pysyypähän ainakin päällä!

Yksi harmittava moka tuli näihin ja se oli liian lyhyt haarakiila.

Tässä siis haarakiilan pituus kokonaisuudessaan.

En ole vielä kokeillut näitä päällä, joten en tiedä, miten harmittavan lyhyeksi se sitten jäi, mutta tämä kyllä vähän ärsyttää. No, ensi kerralla tässä paremmin.

Note to myself:

Muista tehdä tarpeeksi pitkä haarakiila!

Tuskin nämä nyt sen huonommat on kuin halpakauppaketjujenkaan alkkarit.

Uudet alkkarit sulhaselle ja pohdintaa peruskoulun käsitöistä ja ompelusta

Pidimme ystävättäreni kanssa ompelusunnuntain eilen. Koska ompelimme ystävättäreni luona, minun piti etukäteen päättää, mitä ottaisin mukaan ommeltavaksi. Pohdiskelin tätä monesta eri näkökulmasta: Mitä vaatteita tarvitsisin itselleni, mitä materiaaleja minulla oli jo valmiiksi, mihin en tarvitsisi hirveästi useita erityistarvikkeita, jne. Käytin tähän suunnitteluun aika merkittävän osan päivästä, kunnes tajusin, että ehkä olisi hyvä tehdä keskeneräisiä projekteja loppuun. Keskeneräisinä minulla oli sulhasen joululahjaksi tarkoitetut alkkarit, joita en kerinnyt saada valmiiksi jouluksi, kangasreppu ja nahkalompakko. Päätin ottaa kaikki mukaan kaiken varalta.

Sain loppuun asti valmiiksi akkarit ja ystäväni teki projektipussin keskeneräisille neuletöille. (Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, piti ottaa kuvat puhelimella, kun unohtui kamera kotiin.)

Alkkarit olivat tekokuitutrikoota (sellaista painavaa ja liukasta ja hankalaa ommella ja käsitellä) ja kaavat olivat samat vanhat kuin kaikissa muissakin miesten alkkareissa. Nyt kun olen tehnyt neljät nimettömät näillä miesten alkkarikaavoilla, olen huomannut, että näissä alkkareissa toistuu kaksi virhettä: etukappaleet ovat aina lahkeiden yläreunaa pidempiä ja haarassa lahkeiden reunat eivät ikinä ole samanmittaisia (yleensä ei lähellekään).

Tästä etukappaleiden pituus ongelmasta mainitsin aikaisemminkin kissa-joululahjanimettömissä, mutta en ole muistanut ottaa selvää, mikä näissä kaavoissa on ongelmana. Joka tapauksessa näillä kaavoilla alkkarit ovat istuneet oikein hyvin, paitsi kuulin yhden valituksen, että takasauma kiristää liikaa ja menee… krhm… liian syvälle pakaroiden väliin. Pitää siis muokata kaavoja vähän takapuolen kohdalta.

Tällä kertaa erikoista tässä etukappaleiden pituudessa oli se, että se oli vain toispuoleista. Sen kummemmin ajattelematta asiaa leikkasin ylimääräiset vain pois.

Kuvasta näkee suoraan, että tämän leikkaamisen johdosta toisesta etukappaleen reunasta tuli lyhyempi kuin toisesta. Mitaten päädytään myös samaan tulokseen. Sössin siis etukappaleiden ompelemisessa lahkeisiin, todennäköisesti vedin joustavaa kangasta liikaa ommellessa. En antanut tämän kuitenkaan häiritä asiaa, enkä jaksanut alkaa purkaa ja ommella toista puolta uudestaan, joten päätin tasoittaa vähän reunaa yläreunan ompelun yhteydessä.

Kuvanottohetkellä olin ehtinyt leikata ylimääräiset pois yläreunan ompelun jälkeen, mutta kuvasta kuitenkin näkee, että nyt yläreuna näyttää suoremmalta kuin aikaisemmassa.

Sulhanen pisti pöksyt jalkaan samana iltana ja hyvin istui, paitsi takapuoli olisi voinut olla vähän korkeampi ja kuminauha vähän löysempi. Mutta pysyypähän ainakin jalassa.

Ystäväni teki tosiaan itselleen projektipussin ja hän halusi minut tueksi tässä projektissa, koska ei ollut itse ommellut yläkoulun jälkeen. Hänessä myös selkeästi näkyi yläkoulun käsityötunnin jäljet: Huomasin, että hän arasteli aloittamista. Yläkoulun käsitöissä monien asioiden tekeminen on usein kovin tarkkaa. On tarkkaa, mistä kohdasta leikkaat ja miten päin ja mihin laitat tukikangasta ja millä ompeleella ommellaan ja miten. Tarkkana oleminen on helppoa, kun on kaikkitietävä opettaja, jolta voi aina varmistaa, onko tekemässä oikein. Oikeassa elämässä ommellessa tätä opettajaa ei ole. Jos yläkoulussa on onnistunut kehittämään vaivihkaa epäonnistumisen pelon opettajaan turvatessa, siitä on hankalaa päästä pois. Jos vielä kaiken lisäksi päättää aloittaa ompelun tauon jälkeen käsityölehtien valmiskaavoilla ja ohjeilla, saatat löytää itsesi vieläkin isommasta suosta, kun luet ohjeita pyhän kirjan tavoin ja paineet onnistumiseen kasvavat (olen itse mennyt tämän vaiheen läpi käsityöelämässä). Ja sitten vielä löydät lehdistä ihan kivoja juttuja, mutta sinulla on erilainen kangas, mikä ohjeessa on, ja joku mallissa mättää, mutta ohjeessa ei tietenkään kerrota, miten mallia voi muokata.

En halua missään nimessä kritisoida suomalaista käsityönopetusta tai perusopetusta, koska minä jos kuka koen hyötyneeni perusopetuksesta 98 %-sesti. Viikoittain kiitän suomalaista perusopetusta monista opeista, joista on joka päivä hyötyä elämässäni, ja itseäni siitä, että opiskelin kunnolla peruskoulussa, joten ei, en missään nimessä kritisoi käsityönopetusta. Kaikilla pikku nikseillä ja ohjeilla käsityönopetuksessa pyritään vain estämään myöhemmin esiintyviä ongelmia, mutta oppilas ei tietenkään sitä välttämättä ymmärrä, koska hänellä ei ole kokemusta ja ymmärrystä näistä ongelmista. Mikään ei opeta niin hyvin kuin virhe, mutta kaikki ei osaa ottaa suhtautua virheisiin itselleen armollisesti. Se vaatii opettelua. Opettelua välttämättä ei helpota, että peruskoulun käsitöissä tekeleesi arvostellaan. Tästä saattaa jäädä kuva, että ompeleminen on tarkkaa ja vaikeaa.

Eli jouduin käymään ystäväni kanssa keskustelun, jolla jouduin joskus itseltänikin madaltamaan ompelemisen kynnystä. Me molemmat neulomme pääasiassa. Tästä blogista saattaa tulla käsitys, että ompelu on minun pääasiallinen käsityötapa, mutta oikeasti neulon pääasiassa. Me molemmat siis tiedämme, miten hanurista on epäonnistua pitkässä neulomisprojektissa, kuten villapaidassa. Pahimmillaan kuukausien työ on mennyt täysin hukkaan ja varsinkaan itse en tyydy mihinkään “ihan kivaan”, koska tiedän, että minulla ei tule käytettyä mitään “ihan kivaa”. Ompelemisessa menee maksimissaan parin päivän työ hukkaan, jos epäonnistuu. Kyllä, ompelussa olet tehnyt peruuttamattomia muutoksia kankaaseen toisin kuin neulomisessa, jossa langan voi uudelleenkäyttää, mutta kyllä sitäkin kangasta voi uudelleen käyttää johonkin muuhun työhön. Mielestäni ompelemisessa ei tarvitse hirttää liikaa kiinni, mikä on oikea tapa tehdä asioita tai mitä ei ainakaan saa tehdä. Jos teet paidan langansuoraa vastaan ja sauma alkaa kiertää pesun jälkeen, onko se katastrofi? Se ei juurikaan vaikuta paidan käyttöominaisuuksiin ja nimeltä mainitsemattomien halpa kauppaketjujen peruspaitojen saumat kiertävät lähes poikkeuksetta. Kokemuksesta voin myös sanoa, että ostettu kangas saattaa osoittautua parin pesun jälkeen huonolaatuiseksi, joten on turha murehtia epätäydellisesti ommeltua tekelettä. Toki mitä enemmän ompelee, sitä enemmän madaltuu kynnys ompelemiseen ja jokaisesta kerrasta kuitenkin oppii jotain tekemään paremmin. Kun on kokemusta karttunut voi alkaa enemmän miettimään yksityiskohtien oikeaoppista tekemistä ja miten saa mahdollisimman siisteimmän lopputuloksen, mutta mielestäni alussa tärkeintä on vaan rohkea tekeminen.

Jos aloittaminen tuntuu hankalalta, voi lämpimästi suositella With Wendyn ompelututoriaaleja YouTubessa, joissa olen harvoin nähnyt Wendyn käyttävän yhtään mitään kaavoja. Helpottaa myös kovasti nähdä eri työvaiheet kuin lukea ohjeita, jotka ei välttämättä päässä visualisoidu hyvin.

Note to myself:

Muista aloittaa asioita rohkeasti niin ompelussa kuin elämässä.