Unfinished businesses eli miksi käsityöt jäävät kesken

Viime viikko alkoi käsitöiden saralla vähän ahdistavissa tunnelmissa; halusin saada jotain oikeasti valmiiksi ja käyttöön. Tuntui kuin olisin tehnyt joka viikko hirveästi kaikkea, mutta mitään en oikeasti ollut saanut käyttöön ja valmiiksi. Olen viime aikoina todella inspiroituneesti suunnitellut kaikkea kivaa, mitä haluaisin tehdä ja saada käyttöön, paitoja housuja, mekkoja, reppuja (nyt alkaa kuulostaa Dressmann-mainokselta...), mutta mitään en ole saanut valmiiksi ja siitä tuli aika kärsimätön olo. Ajattelin, että nyt aloitan jonkun jutun ja teen sen ihan kokonaan valmiiksi. Pengottuani vähän aikaa kangasarkkuani huomasin, että minullahan on itse asiassa aika moni työ viimeistelemättä, jotka saisin käyttöön nopeasti, jos vain viimeistelisin ne. Mutta viimeisteleminen tuntui jotenkin epämukavalta ja ahdistavalta. Aloin siis pohtia miksi.

Suunnitteleminen hyvällä flow’lla on aina kivaa ja helppoa ja lopputuloksen ajatteleminen päässä tuntuu hykerryttävältä. Harvoin itsellä tulee ajateltua itse prosessia, sitä mitä kaikkea pitäisi tehdä, että pääsee lopputulokseen, miten kauan työvaiheet arviolta kestävät, miten aikataulutan tekemiseni, koska välttämättä yhdessä päivässä en kuitenkaan saa vietyä projektia loppuun asti. Suunnitelu-flow’n jälkeen en todennäköisesti ota askeleita kohti lopputulosta tai korkeintaan vähän leikkelen kankaita. Joskus jos suunnittelu ei kestä kauaa, saatan kuitenkin ottaa paljon askeleita ja tehdä projektin niin pitkälle, että pitää mennä nukkumaan tai alkaa tehdä jotain muuta. Mutta siihen se sitten jää. Sain flow’ssani työn johonkin pisteeseen ja sitten palaaminen siihen tuntuu liian raskaalta ja tylsältä ilman flow’ta. Sitten tulee uusi idea ja flow ja työ jää kesken.

Viimeisteleminen ei oikeasti ole vaikeaa. Se on päättämistä, että nyt minä sen teen. Huomasin myös pohdiskellessani, että itselläni viimeistelyyn liittyy pelko epäonnistumisesta. Kun olen näin pitkälle päässyt mokaamatta, niin entä jos mokaan viimeistelyssä? Joskus viimeistelyvaiheessa saattaa tulla vielä ongelmia, jotka olisi pitänyt osata ennakoida jo alkuvaiheessa. Päätin, että parempi, että teen valmiiksi ja mokaan, jonka jälkeen purkaa tekeleeni takaisin materiaaleiksi kuin se, että projekti jää pyörimään nurkkiin ja muistuttamaan keskeneräisyydestään. Se aiheuttaa minulle vain mielen järkkymistä, kun on tullut huomattua. Viime viikolla päätin siis tarttua tuumasta toimeen ja saattaa valmiiksi pari keskeneräistä.

Apinapöytä

Päätin aloittaa pisimpään keskeneräisenä olleesta eli apinapöydästäni. Kyllä. Apinapöydästäni. Koska ymmärrän, että apinapöytä herättää kysymyksiä, näytän kuvat jo tässä vaiheessa valmista työstä, vaikka olisin mielelläni näyttänyt lopputuloksen vasta kertomuksen jälkeen.

Eli apinanhännän päällä on “tarjotin”, joka toimii pöytätasona ja itsessään apina toimii pöydän jalkana. Koska moni on kysynyt, että mistä tällaisen sain päähäni, niin selitys lienee paikallaan. Inspiraationa pöydälle toimi nk. Hiljainen palvelija tupakkapöytä, mutta koska nykypäivänä pöytä on varsin sortava (varsinkin jos valkoinen ihminen sellaisen omistaa saatika tekee), aloin miettiä vaihtoehtoja. Mietin, että voisiko palvelija olla valkoihoinen, mutta sitten sen voi tulkita lapsityövoimaksi tai lyhytkasvuisia sortavaksi, enkä oikeastaan tykkää kovinkaan vaaleista sävyistä sisustuksessa. Sitten keksin, että teen siitä eläinhahmon ja apina valikoitui, koska siitä pystyin tekemään tumman sävyisen ja mielestäni oli tosi hauska idea, jos apina pitäisi pitkällä hännällään tarjotinta. Tosin sitten aloin miettiä eläinten oikeuksia ja voiko pöytäni tulkita eläinten oikeuksien vastaiseksi. Mutta toisaalta eläinpöydän tekemättä jättämisenkin voisi tulkita ilkeämielisesti eläinvastaiseksi, tyyliin onko eläimissä jotain vikaa, kun en halua niiden kuvilla koristella asuntoani? Pois silmistä, pois mielestä? Islam on kyllä siitä hieno uskonto, että koska ihmisten ja eläinten kuvat ovat kiellettyä, niin tätä ongelmaa ei tule. Mutta jos välttääkseni sortoa alkaisin koristella asuntoani islamilaisilla geometrisilla kuvioilla, jotka ovat mielestäni todella upeita, voisiko sen tulkita kulttuurivarkaudeksi? En oikein tiedä, mihin minkäkin/kenenkin sortamisen raja ja toisaalta arvostamisen asetetaan, minua saa valaista, jos joku on löytänyt vastauksen! Joka tapauksessa tietoisena tulkinnasta mahdolliseen eläinsortoon menin ja tein apinapöydän, synnitön heittäköön ensimmäisen kiven! Tein sen platonisesta rakkaudesta eläimiin ja kaikkiin maailman eliöihin, joilla on mielestäni yhtä suuri oikeus olla olemassa kuin minullakin!

Aloitin siis apinapöydän tekemisen pari talvea sitten Utsjoella puutyökurssilla ja sain pöydän maalausta vaille valmiiksi. Sitten tuli kesä ja lähtö Koti-Kajaaniin. Kajaanissa ajattelin maalata pöydän, mutta sain aikaiseksi vain maalien ostamisen. Tampereelle muuton jälkeen halusin lisätä apinan kolmiulotteista ulkonäköä lisäämällä apinalla erillisen turvan, joten kävin puuseppämestari-pikkuserkkuni tykönä sahaamassa apinalle turvan, jonka jälkeen pääsin kittaamaan vaneerin reunan kolot ja sitten maalaamaan. Maalasin apinan spraymaaleilla. Ennen maalausta tein apinan jalkoihin maalarinteipillä rajat, että saan tassut eri värisiksi. Maalasin muistaakseni kolme kerrosta, annon tietenkin kerrosten välissä kuivua pari päivää. Sitten jäljellä oli enää kasvojen maalaaminen, “tarjottimen” reunan maalaaminen ja turvan liimaaminen. Maalasin silmämunat ja reunan valkoisella kiiltävällä Miranolilla. Sain piirrettyä silmät, maalattua reunan ja liimattua turvan, mutta suun ja nenän piirtämiseen homma sitten tyssäsi. Halusin värittää myös valkoisen reunan mustaksi, tein siis valkoisen pohjan, jotta saisin reunasta kiiltävän, koska permanent-tussilla en olisi saanut sitä kiiltäväksi. Tein siis permanent-tussilla kasvojen musta kohdat, niin oli vain helpompaa ja halvempaa, maalit eivät ole mitään halpaa kamaa. En saanut millään piirrettyä nenää ja suuta, siinä vaiheessa iski todella paha epäonnistumisen pelko. Niin helpossa hommassa! Kaiken sen jälkeen, mitä olin tehnyt! Mutta suun ja nenän epäonnistuminen olisi oikeasti ollut aika huomattavaa, sitä olisi ollut hankala peitellä mitenkään tai korjata. Mitä pidemmälle työtä tekee, sitä pahemmalta epäonnistuminen tuntuisi. Sitten yksi ilta viime viikolla nautiskelin lasin viiniä ja tsemppasin itseäni ja päätin vain tehdä sen. Suu ja nenä ei onnistunut ihan täydellisesti (ehkä ei olisi kuitenkaan pitänyt juoda sitä viiniä), mutta nyt se on tehty.

Itämaisen tanssin paita

Muutama viikko sitten löysin kangasarkustani uudestaan kankaan, jota käytin tehdessäni liian-Cher-malliset nimettömät ja inspiroiduin siitä tekemään itselleni lyhyen paidan, jota voisin käyttää itämaisessa tanssissa, jota harrastan. Kaavoina käytin jo valmiiksi olemassa olevaa paitaani ja hihojen ja kädenteiden muotoiluun Burdan valmiskaavojen peruspaitaa. Tein hyvässä flow’ssa paidan kädenteiden, kaula-aukon ja helman viimeistelyä vaille valmiiksi, mutta jouduin lopettamaan, kun kello alkoi olla jo paljon. Keksin myös flow’ssa, että laitan helmaan hapsukoristenauhan, joten sekin piti käydä ostamassa. Paita siis jäi työn alle.

Viime viikolla kangasarkkua kaivellessa tämä paita oli yksi niistä keskeneräisistä, joka osui käsiini, ja päätin sen sitten tehdä valmiiksi. Toki pelotti, että reunoissa menisi joku pieleen, koska kangas ei sopinut kovin hyvin ompelukoneelleni (saumat olin tehnyt saumurilla), mutta ajattelin, että silläkin uhalla teen, ettei tarvitse mielessä valitella, etten saa mitään käyttöön. Kaikki meni kuitenkin hyvin, paitsi hapsunauhan kiinnittämisessä piti vähän miettiä, kun paita on joustaa, mutta hapsunauha ei. Paidan helma oli kuitenkin sen verran löysä, että sain sen päälleni ja pois päältäni hapsunauhan kanssa, joten ompelin sen vain helmaan. Kerran jouduin purkamaan, kun ommellessa paita oli joustanut niin, että helmasta tuli liian leveä, kun hapsunauha ei palauttanut sitä takaisin alkuperäiseen leveyteen. Jouduin siis vähän laskostelemaan paitaa, että näin ei olisi käynyt. Tällainen paidasta sitten tuli.

Ja takaa.

Tästä paidasta tuli niin kiva, että en tiedä, raaskinko käyttää sitä sittenkään tanssiessa, ehkä käytän sitä mieluummin kesäpaitana.

Hame

Löysin kangasarkusta myös keskeneräisen repun ja rahapussin, jotka ovat myös olleet jonkin aikaa työn alla. Nämä työt ovat edenneet todella hitaasti osittain johtuen siitä, että minulla ei ole kumpaankaan olemassa ohjetta vaan olen tehnyt molempia oman maun mukaan. Oman maun mukaan tekeminen on siinä mielessä kivaa, että voi laittaa kaikki haluamansa ominaisuudet, mutta ongelmana on työjärjestyksen hahmottamisen vaikeus. Minulla on mennyt todella kauan aikaa miettiä, mikä kannattaisi laittaa mitäkin työvaihetta ennen. Ja varsinkin pienikokoisissa ompeluksissa, kuten rahapussissa, on oma värkkäämisensä. Kun mietin, pitäisikö nämä tai edes jompi kumpi vihdoinkin saattaa loppuun, alkoi suoraan sanoen ärsyttämään. Tämä tuntui jotenkin todella vaivalloiselta ja varsinaisesti kummallekaan ei ollut mitään akuuttia tarvetta. Aloin siis miettiä, että mille sitten olisi akuutimpaa tarvetta, ja keksin, että mielessäni oli pyörinyt jo jonkin aikaa hame, jonka haluaisin tehdä. Harrastan myös argentiinalaista tangoa ja tämä hame olisi aivan loistava siihen. Päätin siis aloittaa yhden työn kokonaan alusta ja jättää keskeneräisten töiden tekemisen tähän, että olisi ahdistelemisen aihetta myöhemminkin.

Tein hameen Burdan valmiskaavoista, jotka olin jo aikaisemmin jäljentänyt. Kangas on melko joustava tekokuitukangas, joka sopii tanssimiseen hyvin. Olin päättänyt tehdä hameen nyt kerralla loppuun ja sainkin sen itse asiassa tehtyä kahden päivän aikana. (Tein myös molempina päivänä muutakin, joten en todellisuudessa ommellut kahta päivää.)

Lopputulokseen olin oikein tyytyväinen. (Näyttää pöljältä hengarissa, mutta päällä näyttää hyvältä.)

Ja takaa.

Edessä sivulla on pitkä halkio, mikä mahdollistaa tanssimisen.

Huomasin, että kesäpaitani sopii hyvin yhteen tämän hameen kanssa ja kävin eilen testaamassa jo sekä hametta että paitaa milongassa eli argentiinalaisen tangon sosiaalitansseissa. Molemmat toimivat tanssiessa erittäin hyvin. Loppujen lopuksi olin tyytyväinen viikon aikaansaannoksiini.

Note to myself:

Parempi valmis kuin täydellinen!