tiistai 21. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän nimettömiä

Todellisuudessa edellinen viikko alkoi ystävänpäivä-nimettömiä tehdessä, eikä itselle nimettömiä tehdessä, mutta koska nimettömiin liittyi yllätysmomentti, en voinut niistä edellisellä viikolla kirjoittaa. Tein siis ystäväpariskunnalle tiimi-nimettömät kiitokseksi kaikesta tuesta ja huolenpidosta, mitä heiltä olen saanut, ja tällaiset niistä sitten tulivat.


Kangas oli sellaista liukasta tekokuitutrikoota, jonka olin aikaisemmin ostanut. Miesten nimettömien kaavat ovat samat vanhat. Stringit olivat ensimmäiset tekemäni stringit ja kaavat tein omista olemassa olevista stringeistä. Takaa stringit näyttävät tältä.


Käytän tässä kirjoituksessa sanaa stringit noista pakaroiden väliin jäävistä alushousuista. Ilmeisesti suomen kielessä se on paljon käytetympi sana kuin tangat, vaikka stringit ehkä viittaavatkin enemmän narumaisiin alushousuihin, ainakin englannin kielisen nimensä perusteella. Tangoillahan tarkoitetaan ilmeisesti vähän enemmän kangasta sisältäviä pakaroiden väliin jääviä alushousuja, joita tekemäni nimettömät enemmän edustavat, mutta tangat tuntuu jotenkin hölmöltä sanalta suomen kielisen suusta.

Miesten alkkarit sujuivat jo aika rutiinilla paitsi en vieläkään saanut selvitettyä, miksi miesten alkkareiden etukappaleista tulee muita kappaleita pidemmät ja lahkeiden reunat eivät taaskaan täsmänneet pituudessa. No, onneksi saksilla tämä ongelma kuitenkin ratkeaa.

Stringitkin sujui muuten oikein hyvin, mutta pikku moka kävi lahkeiden reunoja ommellessa. Tarkoitus oli huolitella lahkeiden reunat siksakilla ilman mitään pitsejä tai koristekuminauhoja, jotka saattaisivat olla vähän ikävän tuntuiset stringien käytössä, mutta ompelinkin ne vahingossa jousto-ompeleella. En onneksi kerinnyt pitkän matkaa ommella, mutta ratkoja-hommiksihan se meni silti.


Yläreunaan laitoin koristekuminauhan. Halusin, että tiimialkkarit sopisivat yhteen mahdollisimman hyvin, joten en halunnut laittaa stringeihin mitään isoa ja näyttävää pitsiä. Ärsytti kyllä, kun koristekuminauha oli kerman värinen ja alkkarit olisivat melkein vaatineet valkoisen, koska kankaan geometrisen kuvion viivat olivat vitivalkoiset. Kuminauha laittaminen oli taas oma arpapelinsä, enkä ole yhtään varma, tuliko siitä tarpeeksi napakka. Tasaisessa venyttämisessä en tälläkään kertaa onnistunut.


Koko oli aikamoista hakuammuntaa kummissakin alushousuissa niin kuin yleensä lahjanimettömissä. Jätin puoli senttiä enemmän saumavaraa kumpiinkin alkkareihin, muuten pidin samankokoisina kuin yleensäkin. Puoli senttiä saattaa kuulostaa aika vähältä, mutta olen huomannut, että nimettömien tekemisessä hyvä istuvuus on usein puolesta sentistä kiinni. Tämä koon määrittäminen lahjanimettömissä on muutenkin ihan julmetun stressaavaa hommaa. Siinä on loukkaamisen mahdollisuus lahjan vastaanottajaa kohtaan olemassa. Jos teet liian pienet, vastaanottaja saattaa ajatella, että hän on itse liian isokokoinen. Jos taas teet liian isot, vastaanottaja saattaa luulla sinun pitävän vastaanottajaa isompana kuin hän todellisuudessa onkaan. Väärästä koosta voi loukkaantua, mutta todellisuudessa en vain itse osaa tehdä oikean kokoisia nimettömiä edes itselleni. Tämän koko-ongelman takia siis teen yleensä nimettömiä vain tutuille, enkä kovinkaan paljoa omasta koostani poikkeavia nimettömiä, koska silloin todennäköisyys tehdä vääränkokoiset nimettömät kasvaa. Olen huomannut tämän villasukkia tehdessä, tosin villasukkia teen kyllä paljon huolettomammin ihmisille. Eli ihmiset, jotka saatte minulta lahjaksi nimettömät, pyydän anteeksi monestakin syystä!

Note to myself:

Osta valkoista koristekuminauhaa, niin ei seuraavalla kerralla ärsytä!

1 kommentti:

  1. Eikös tangat nimitystä yleensä käytetty sellaisista housuista, missä oli sivulla paksummat narut, mutta takaata ihan normaalit pöksyt? Elikkä bikinimäiset alkkarit.

    VastaaPoista