Joulun jälkeisiä ajatelmia: Mitä järkeä on tehdä käsitöitä?

Minä rakastan joulua. Minä rakastan joulun tunnelmaa, läheisten kanssa olemista ja joulukoristeita. Minä rakastan lahjojen antamista ja saamista. Minä rakastan lahjojen ideoimista ja miettimistä, mitä antaa lahjaksi. Kyllä, minä nautin tästä ideoinnista ja tiedän, että tämä on usein ihmisille yksi haastavimmista osuuksista joululahjojen antamisessa. Viime vuosien opiskelijaelämä on “auttanut” minua kehittämään luovuuttani joululahjojen ideoimisessa ja yleensä teen ainakin osan joululahjoista itse.

Usein joululahjojen (tai oikeastaan kaikkien tekemieni lahjojen) tekeminen noudattaa seuraavaa kaavaa:

1. Idea. Saan jonkun todella hyvän idean lahjasta. Jos idea on todella hyvä, niin saatan jopa hyppiä ilmaan olohuoneessa ja onnitella itseäni hienosta ideasta.
2. Suunnittelu. Tämä tapahtuu heti idean saamisen jälkeisessä egotripissä. Vaikka suunnittelu sanana viittaa johonkin melko järjestelmälliseen ja hallittuun toimintaan, minun suunnitteluprosessini on tässä flow’ssa hyvin poukkoilevaa ja sotkuista. Poukkoilevaa siksi, että suunnitellessa saan lisää pieniä ideoita yksityiskohdista ilman että ehdin ajatella jotain yksityiskohtaa edes loppuun asti. Sotkuista siksi, että suunnitellessa levitän kaikki materiaalit sotkuisesti ympäriinsä. Tästä materiaalin levityksestä seuraa yleensä lisää pieniä ideoita, jotka johtavat poukkoiluun, ja näin hamsterinpyörä pyörii.
3. Tauko. Tämä on kriittinen vaihe. Tauko mittaa, miten tosissani olen ideani suhteen. Tauko mittaa toisaalta myös sitä, miten toteuttamiskelpoinen ja realistinen idea on. Tauon aikana en ajattele juuri ideaani lainkaan ja idea väistyy syrjään tärkeämpien asioiden edestä. Tauon pituus riippuu yleensä käytettävissä olevasta ajasta eli idean saamisen ja lahjan antamisen välisestä ajasta. Joskus tauko jatkuu hyvin pitkään tulevaisuuteen yli tämän aikamääreen, jolloin vakuutan itselleni optimistisesti, että toteutan idean ensi vuonna, ja etsin jonkun toisen lahjan tällä kertaa. Jos tauko jatkuu hyvin pitkään tulevaisuuteen, se kertoo, etten ole oikeasti tosissani ideani kanssa tai että se ei ole toteuttamiskelpoinen tai realistinen. Joskus kuitenkin saattaa käydä niin, että kun elämä potkii munasarjoihin ja syyttelen itseäni saamattomuudesta, toteutan ideani vain näyttääkseni maailmalle ja itselleni, että kyllä minä saan aikaiseksi asioita, kyllä minä pystyn!! Tämä blogi on juuri tällaisen itsesyytöksen hedelmä.
4. Todellinen suunnittelu. Jos olen tarpeeksi tosissani ideani suhteen tai idea on tarpeeksi toteuttamiskelpoinen ja realistinen, herään tauolta jossain vaiheessa ajatukseen, että minun pitää oikeasti toteuttaa lahjaideani, mikäli aion antaa sen lahjaksi. Tätä seuraa todellinen suunnittelu, jolloin päätän, missä ajassa lahjan pitää valmistua ja mitä minäkin päivänä tarvitsee tehdä. Joskus (yleensä) tämä vaihe jää kokonaan pois.
5. Toteuttamisen aloittaminen. Alan toteuttamaan lahjaideaa määrätietoisesti.
6. Vastoinkäymisten kohtaaminen. Joku ei yleensä mene niin kuin olen suunnitellut. Vastoinkäymisissä käyn mielen sisäisen kamppailun siitä, onko lahjani sittenkään antamisen arvoinen. Monesti myös joudun tekemään kompromisseja ratkaistakseni ongelmia lahjani toteuttamisessa, mikä saa minut epäilemään lahjani cooliutta. Usein myös aikapaine iskee päälle, koska en ole suunnitellut epäonnistumisia aikatauluuni. Yleensä aikapaineesta johtuen minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa lahjani tekemistä, koska en ehdi keksiä ja/tai ostaa parempaa lahjaa.
7. Viimeistely. Saan lahjan valmiiksi viime tipassa, jolloin ei ole enää aikaa katua. Tässä vaiheessa minulle kuitenkin vasta selviää lahjani todellinen potentiaali. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki tekemäni lahjat olisivat aivan timantteja, vaan joskus silmäni avautuvat sen noloudesta. Joskus tulee tehtyä helmiä, joskus taas tulee tehtyä turhakkeita, jotka jäävät pyörimään kaappiin, kun kukaan ei uskalla heittää lahjaa pois. Sellaista se on.

(Kuva tehty Imgflipin meemigeneraattorilla, imgflip.com.)

Tänä vuonna joululahjanimettömät noudattivat samaa kaavaa, paitsi ideointivaihe oli melko selkeä ja vähemmän tunteellinen, kun aika peruskaavalla mentiin. Sen sijaan tällä kertaa vastoinkäymisissä (eli ompelussa) kävin yllättävän syvissä vesissä. Osittain tähän syvissä vesissä käymiseen vaikutti se, että minulta kysyttiin noin pari kuukautta sitten, että mitä järkeä on tehdä käsitöitä, jos ne epäonnistuvat kuitenkin. Tämä on jäänyt mietityttämään. Tänä jouluna ompeluongelmia kohdatessani mietin paljon, että miksi annan näitä erityisesti lahjaksi ihmisille. Miksen vain tyydy tekemään juttuja itselle, jolloin se ei hävetä niin paljon, jos epäonnistuu tai tulee mokia? Miksi ylipäätään tehdä käsitöitä, jos ei joka kerta pukkaa priimaa?

Kuten alussa viittasinkin epämääräisesti, itselle tärkein syy DIY-lahjojen antamiseen on ollut opiskelijaelämän tuoma tiukka budjetti. Toki tämä ei välttämättä selitä vielä koko tarinaa, koska sinänsä materiaalit eivät ole välttämättä ihan edullisimmasta päästä. Mutta tähän pystyy kuitenkin melko paljon vaikuttamaan. Alushousut ovat kuitenkin niin pienet, että niihin menee suhteellisen vähän tarvikkeita, mikä myös alentaa paljon kustannuksia. Ompelemisessa ehkä kallein sijoitus on kuitenkin ompelukone, joten jos sellaista ei omista valmiiksi tai saa jostain käytettynä halvalla, sitä tuskin alkaa asioikseen hommaamaan säästääkseen myöhemmin rahaa. Aika paljon pitää ommella, että itse tehdyt vaatteet tulisivat oikeasti edulliseksi. Eli täytyy olla jo valmiiksi harrastuneisuutta tai todella paljon intoa opetella, että tekee käsitöitä.

Yksi syy tehdä käsitöitä on jonkinlainen omavaraisuuden tunne. Käsityöt on yksi taito, jolla saatat selviytyä maailmanlopun jälkeisessä maailmassa, kun sivilisaatio sellaisena kuin sen tunnemme on romahtanut. Tosin, jos tekee käsitöitä varautuakseen maailmanloppuun, kannattaa myös opetella tekemään itse kankaita ja lankoja sekä muita tarvikkeita, joista voit luoda maailmanlopun jälkeisiä vaatteita ja nousta uuden sivilisaation muoti-ikoniksi. Suosittelen kuitenkin myös liittoutumaan ihmisten kanssa, jotka osaavat viljellä maata ja/tai metsästää, jotta et kuole nälkää kerätessäsi puuvillan siemenhahtuvia.

Monille varmasti tärkeä syy tehdä käsitöitä on, että muilla ei ole samanlaisia vaatteita. Tätä ainakin monen kuulee sanovan. Itse tehtyjen vaatteiden suunnittelussa ja tekemisessä rajana on vain taivas, fysiikan lait sekä materiaalien saatavuus. Itse asiassa tarkemmin ajatellen rajana on aika monta muutakin lakia, mutta jonkinlainen taiteellinen vapaus on kuitenkin saavutettavissa käsitöiden avulla. Ihmisellä on kuitenkin inhimillinen tarve erottua enemmän tai vähemmän joukosta huomion saamiseksi ja yksi tapa toteuttaa sitä, on pukeutumalla vaatteisiin, joita muilla ei ole.

Itselle ehkä yksi tärkeimmistä syistä tehdä käsitöitä on hyväksynnän ja ihailun saaminen muilta. Tämä pätee siis silloin kun olen onnistunut tekemään jotain hienoa. Tiedän, että tämä on vähän narsistinen syy, mutta toisaalta myös hyvin inhimillinen. Ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi jollain tavalla. Jos sinä teet käsitöitä, on joku varmasti kehunut vaatettasi ja silloin kun olet kertonut sen olevan itse tehty, on kehuja ihaillen sanonut “wau”. Sinä, joka teet käsitöitä, tiedät, miten hyvältä se tuntuu. Se, että joku huomioi aidosti ihastellen vaatettasi, johon olet laittanut paljon aikaasi, vaatettasi, jota olet joutunut monesti muokkaamaan havitellessasi juuri sitä lookia, minkä olet mielessäsi kuvitellut, vaatettasi, jota varten olet opetellut monenlaisia taitoja, että olet voinut saada sen aikaiseksi. Se on sitä ns. voittajafiilistä, kun joku muukin tykkää ja antaa arvostusta taidoillesi.

Pohtiessa kysymystä, miksi vaivautua tekemään käsitöitä, väkisinkin alkaa miettiä, miksi ylipäätään tehdä mitään elämässä. Käsitöiden tekeminen ei kuulu varsinaisesti ihmisen perustarpeisiin nykypäivänä, kun vaatteita voi ostaa suojakseen ja ruumiinsa lämmittämiseen kaupasta. Perustarpeiden täyttämisen jälkeen oikeastaan monenlaiset puuhat ovat samalla lähtöviivalla. Loppujen lopuksi on ihan sama teetkö käsitöitä, pelaatko, luetko vai tuijotatko telkkaria. No, ei ole kyllä oikeasti ihan sama, käsitöiden tekeminen kehittää kuitenkin enemmän esimerkiksi motorisia taitoja kuin telkkarin katselu, ja olen melko varma, että käsitöiden tekeminen ehkäisee paremmin Alzheimeria kuin telkkarin katselu. Minulla ei ole kyllä aiheesta minkäänlaista tutkimusta, johon voisin viitata, joten jos joku osoittaa minun olevan väärässä, polvistun mielelläni tieteen alttarilla. Käsityöt tuovat mielekkyyttä elämään ja opettavat paljon erilaisia taitoja, kuten avaruudellista hahmotuskykyä, ongelmanratkaisua, sinnikkyyttä, unohtamatta käsitöiden tekemiseen liittyvää know-how’ta. Loppujen lopuksi ihminen itse määrittelee, mikä on itselle merkityksellistä ja merkityksetöntä tekemistä ja mitä tavoittelee elämässään.

Erityisesti itse tehtyjen lahjojen antamisessa tärkeintä on mielestäni lahjan viihdearvo. Vaikka joskus tulee tehtyä vähän noloja juttua lahjaksi, on tärkeintä, että pystyy nauramaan itselleen ja tuotokselleen. Korostaakseni lahjan viihdearvoa ostin veljelle ja siskolle joulunimettömiin lahjakortit alusvaateliikkeisiin. Ihan kaiken varalta.

Note to myself:

(Kuva tehty Imgflipin meemigeneraattorilla, imgflip.com.)